maanantai 10. toukokuuta 2010

Into Eternity

olin katsomassa ydinvoimamielenosoituksen jälkeen dokumenttielokuvan ydinjätteen loppusijoituksesta ja kuuntelemassa paneelikeskustelun siitä. Elokuva oli tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity. Se kertoo Suomeen, Eurajoelle rakenteilla olevasta Onkalosta, johon on tarkoitus loppusijoittaa Suomen ydinvoimaloista jäävä ydinjäte. Elokuva oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia.

Meillä lasketaan ydinvoimalan hintoja ja ne ovat huikeita. Mutta mukaan ei lasketa niitä valtavia summia, mitä jätteen loppusijoittamiseen joudutaan laittamaan. Suomen peruskallio on maailmassa riskittömin paikka loppusijoittamiseen. Ja kyllä meidän omat ydinjätteemme varmaankin täytyy omaan peruskallioomme sijoittaa. Siitä ei pääse enää mihinkään, kun se jäte on jo tuotettu.

Paneelikeskustelussa olivat mukana Juhani Vira Posivasta (Onkaloa rakentava firma), Risto Paltemaa Säteilyturvakeskukseta, tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki, kansanedustaja Sanna Lauslahti Kokoomuksesta ja kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä Vasemmistoliitosta.

Ydinjäte täytyy loppusijoittaa 100.000 vuodeksi. Ajatus on niin mieletön, että lisäydinjätettä ei kyllä kannattaisi enää tuottaa! Ydinjätettä kuitenkin on jo ja se täytyy sijoittaa, ei voi mitään. Niinpä Onkalo täytyy rakentaa. Jätteet sijoitetaan 400 kilometrin syvyyteen, systeemi vaikutti uskottavalta ja luotettavalta.

Suurin riski on tulevaisuuden ihmiset sitten kun tieto kupariputkien sisällöstä on hävinnyt. Joku ehkä menee kaivamaan ne esiin ja avaamaan esimerkiksi 50.000 vuoden kuluttua, eikä radioaktiivinen säteily ole vielä hävinnyt. Kamalia tulevaisuuskuvia. Mutta ongelma on jo ja sille täytyy jotain tehdä. Eikä Onkaloa parempaa ratkaisua varmaankaan tule.