Toukokuussa musiikkiaiheisia kirjoja kirjahyllystäni:
1. Margriet de Moor [2001]: Kreutzersonaatti. Käännös: Titia Schuurman. Like 2004.
Tämä on näistä hienoin, siispä se on myös ykkönen. Kertomus avioliitosta, ikäerosta, sokeudesta ja musiikin merkityksestä ihmiselle. Raju kertomus vihan ja rakkauden vuorottelusta, mustasukkaisuuden kurjuudesta. Taustalla soi Beethovenin Kreutzersonaatti ja Tolstoin samanniminen novelli. Tämä kirja jää mieleen. Pitääkin lukea uudelleen.
2. Vikram Seth [1999]: Rakkauden musiikki. Käännös: Pirkko Biström. WSOY 1999.
Seuraavat kirjat eivät sitten olekaan missään järjestyksessä, vaan vain siinä kuin tulivat mieleeni. Tässä kirjassa kvartetti, joka haluaa esittää poikkeuksellisen sovituksen Bachin Kunst der Fugesta. Ja vahva rakkaustarina. Miehen ja naisen välinen rakkaus, soittajan rakkaus soittimeen ja musiikkiin. Pidin tästä niin, että ostin kaikille lapsillenikin.
3. Andreï Makine [2001]: Elämän musiikki. Käännös: Annikki Suni. WSOY 2002.
Kertomus pianistista. Hän joutuu kesken hienosti alussa olevan uransa pakenemaan Stalinin puhdistuksia. Surkeuden, sodan, vuosikausien piilottelun jälkeen hän kohtaa taas pianon. Kirja, jonka jälkeen jää hiljainen mieli. Vaikuttava lukukokemus.
4. Nick Hornby [1998]: Poika. Käännös: Jukka Jääskeläinen. WSOY 1999.
Ihana kirja yksinhuoltajaäidistä, joka muistuttaa niin kamalasti minua lasteni äitinä. Hippielämään juuttunut ja kapeasti Janis Joplinin kuuntelijaksi jäänyt nainen. Hän tietää tarkasti, mikä on hyvää musiikkia, mikä hyvää luettavaa, miten pitää pukeutua, syödä, ylipäätänsä elää. Sitten äidin ja pojan elämään tulee nuoren miehen roolia elämään jäänyt mies. Hurmaavalla tavalla hän herättää yksinhuoltajaperheen pojan elämänmenoon mukaan. Tästä minun lapsenikin pitivät.
5. Mikael Niemi [2000]: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä. Käännös Outi Menna. Like 2001.
Tämä on kyllä mainio kirja. Hauskin kohtaus on luvussa kahdeksan, poikien ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen popmuusikkoina luokassa. Kirja on paljon hauskempi ja onnistuneempi kuin elokuva. Kävimme mieheni Terhon kanssa katsomassa myös Virus-teatterin esityksen kirjasta, mutta emme ymmärtäneet ruotsinkielestä yhtään mitään. Yleisö nauroi katketakseen, mutta me emme.
6. Ian McEwan [1998]: Amsterdam. Käännös Juhani Lindholm. Otava 2000.
Toinen päähenkilöistä on kuuluisa säveltäjä Clive Linley, toinen päätoimittaja Vernon Haliday. He ovat kumpikin olleet Molly Lanen rakastajia ja kohtaavat Mollyn hautajaisissa. Kumpikin joutuu elämän jatkuessa suurten moraalisten kysymysten ratkaisijaksi. Kuinka väärin saa tehdä?
Tähän kirjaan liittyy hauska historia. Kun luin sitä, ensimmäiset 10 sivua irtosivat sitä mukaa kuin luin. Lähetin Otavalle kirjeen siitä ja pyysin uutta kirjaa. Kirja oli kuitenkin loppuunmyyty ja he lähettivät minulle McEwanin juuri ilmestyneen kirjan Sovitus. Siispä ei tarvinnut ostaa sitä. Ja se on yksi parhaimmista lukemistani kirjoista.
7. Daniel Mason [2002]: Pianonvirittäjä. Käännös Kaijamari Sivill. Tammi 2003.
Terho väittää, että minun pitää lukea kaikki kirjat, joiden otsikossa on sana piano, ja useimmat vielä ostaa. Kieltämättä piano on sana, joka kiehtoo.
Tässä kirjassa kiehtoo paljon muukin. Pianonvirittäjä Edgar Drake lähtee 1800-luvun lopulla pitkälle matkalle Englannista Burmaan. Hänen tehtävänään on kunnostaa harvinainen Erard-flyygeli. Paljon mielenkiintoista ja jännittävää elämää sen ajan Burmassa. Paljon muutakin kuin flyygeli.
8. Timothy Findley [1995]: Pianomiehen tytär. Käännös Antero Tiusanen. Gummerus 1999.
Kirjan päähenkilö lähtee etsimään oman äitinsä elämän painajaista. Miksi äidin mieli murtui? Millaista elämää hän oli viettänyt?
9. Jean Echenoz [2003]: Pianossa. Käännös Erkki Jukarainen. Tammi 2005.
Kirja alkoi lupaavasti. Päähenkilö on kuuluisa pianisti, joka jännittää esiintymistä niin, että on pilata uransa sen takia. Voi miten tuttua useille muusikoille. Hän kuitenkin kuolee aivan alussa ja jatkaa sitten kuolemanjälkeistä elämää. Ja se ei sitten enää niin ollutkaan kiinnostavaa. Olisi pitänyt
10. Robert Åsbacka [2008]: Urkujenrakentaja. Käännös: Katriina Huttunen, Schildts 2008.
Tämän laitoin toiseksi viimeiseksi, kun en pitänyt siitä oikeastaan ollenkaan.
Ostin kirjan kerran Terholle joululahjaksi, kun sitä niin kovasti jossain lehdessä kehuttiin.
Kirja kertoo miehestä, jonka vaimo katoaa Estonian uppoamisen aikaan. Mies rakentaa vaimolleen barokkiurkuja kotiinsa odottaessaan häntä. Mutta vaimo ei palaa. Ainakin sillä kertaa kirja oli minulle aivan liian hidastempoinen. Hidastempoisuudessa ei ole mitään vikaa, jos siinä on jotain mikä tarttuu. Tämä tempo ei tarttunut minuun. Terho ei ole näköjään lukenut sitä ollenkaan. Kirjan takasivulla on vain minun nimikirjaimeni ja päivämäärä, jolloin sain kirjan loppuun.
11. Elfriede Jelinek [1983]: Pianonsoittaja. Käännös Jukka-Pekka Pajunen. Otava 2005.
Tämä kirja oli elokuvan Pianonopettaja pohjana. Elokuva oli kamala kuvaus pianonopettajasta, jolla oli vääristynyt väkivaltainen seksuaalielämä. Ja viha oppilaitaan kohtaan. En pitänyt elokuvasta, mutta ostin kirjan silti viisi vuotta sitten.
En ole lukenut sitä. Elokuvan muisto on liian vahva. En, vaikka kirjan takakannessa kerrotaan:
"Itävaltalaisen nobelistin raaka ja loistokas kuvaus naisen yksinäisyydestä ja katastrofiin päätyvästä rakkauden etsinnästä."
Luen vielä.
Löytyykö vinkkejä musiikkiaiheisista kirjoista?
