tag:blogger.com,1999:blog-8272882107078983152024-02-08T02:21:45.178-08:00Maailmanparantajan kirjablogiUnknownnoreply@blogger.comBlogger42125tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-82100372709194479142012-04-08T01:08:00.000-07:002012-04-08T01:24:17.578-07:00Alkuvuoden hidasta lukemista kaikkien touhujen keskelläLuen hitaasti, kun elämä on niin täynnä tekemistä. Niinpä täytyy kirjoittaa blogiinkin harvoin, että on jotain kerrottavaa.<br />
<br />
Vuoden taitteessa (vielä joululomalla) ahmin Rosa Liksomin <i>Hytti nro 6.</i> Kirja, jonka voisi lukea monta kertaa. Niin tosi tarina Neuvostoliitosta, että sen täytyy olla tosi. Ei arvostelua tai moitetta, ei ihailua tai palvontaa, vain mitä se oli. Ja kieli kuin runoa, mutta ei sokerista, eikä tekemällä tehtyä, vaan vapaalta tuntuvaa. Tämä kirja on kokemus. Olen ostanut kirjan monelle lahjaksi. Ensin täytyy vain aina varmistaa, ettei lahjan saaja ole jo lukenut sitä. Yllättävästi moni ei ole. <br />
<br />
Liksom Rosa 2011: <i>Hytti nro 6.</i> WSOY 2011<br />
<br />
Luin Dostojevskin <i>Rikosta ja rangaistusta</i> kaksi kuukautta. Olimme menossa katsomaan Kansallisteatteriin lavastamoon Kristian Smedsin ohjaamaa <i>Sad Songs from the Heart of Europe. </i>Kirja unohtui minulta Ouluun hotellin sängyn alle. Onneksi miehellä oli oma kappale ja pääsin kotona taas jatkamaan, vaikka vieraasta kirjasta (oli se aluksi vähän epämukavaa).<br />
Olin lukenut Rikoksen ja rangaistuksen nuorena, mutta epäilin koko ajan lukiessani, etten silloin varmaankaan jaksanut oppuun asti, koska kirja on niin pitkä. Loppuun päästyäni tiesin, että olin lukenut nuorenakin loppuun. En muistanut mitään etukäteen (paitsi TV-sarjan ja teatteriesitysten perusteella), mutta aina kun menin eteenpäin, tiesin lukeneeni sen ennenkin. Kirja oli yllättävän vetävä ja mielenkiintoinen. Sitä luki lopulta kuin dekkaria. Syystäkin klassikko siis.<br />
<br />
Dostojevski, Fedor 1866: <i>Rikos ja rangaistus</i>. Suom. M. Vuori. Kielen tarkastus Lea Pyykkö 1986. Karisto 1987.<br />
<br />
Giordanon <i>Alkulukujen yksinäisyys</i> sujuikin sitten paljon nopeammin. Kirjan nimi antoi lupauksia jostain älyllisestä, varsinkin kun kirjalija on hiukkasfyysikko. No ei ihan sitä, mitä odotin. Mutta taitavaa kuvausta ihmisten erillisyydestä, kohtaamattomuudesta, ulkopuolisuudesta ja yrityksestä rikkoa sitä.<br />
<br />
Giordano, Paulo: <i>Alkulukujen yksinäisyys</i>. Suom. Helinä Kangas. WSOY 2010. <br />
<br />
<br />
<i>Siilin eleganssia </i>oli parikin ihmistä suositellut. Kirja siitä, että me luulemme olevamme sidoksissa kohtaloomme, emmekä näe, että niin ei ole. Kaikki voi muuttua. Jokaiselle, kaikki voi muuttua.<br />
"Minä tiedän nyt, mitä ihmisen pitää kokea ennen kuolemaansa. Nyt pystyn sen kertomaan. Ennen kuolemaansa ihmisen on koettava, miten rankkasade vaihtuu valoon."(Renée Michel)<br />
<br />
Pariisilainen ovenvartijarouva Renée Michel elää köyhänä upporikkaiden tyhjäpäitten kanssa samassa talossa. Hän on huippuälykäs, lukenut kaikki klassikot, innostuu Heideggerista ja Husserlista. Mutta yrittää peittää älykkyytensä naurettavuuksiin asti. Rikas tyttöparka Paloma ei halua elää tyhjää mutta varakasta elämäänsä, eikä näe pois pääsyä. Se oli niin kummallista. Ei Suomessa olisi kovinkaan outoa, että siivooja on lukenut Anna Kareninan ja pitää sitä parhaana lukemanaan kirjana. Eikä Suomessa tarvitse kai pelätä, että varakkaan suvun vesa ei voisi päästä ihan arkiseen työelämään ja asumaan tavanomaiselle asuntoalueelle.<br />
Tähän kirjaan petyin, mutta se meni hujauksessa kevyehkönä suupalana. Jos siis kaipaa kevyehköä suupalaa...<br />
<br />
Barberry, Muriel 2006: <i>Siilin eleganssi</i>. Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus 2010.<br />
<br />
Ja nyt menee taas aikaa, kun aloitin seuraavaksi Harjulan ja Prättälän kirjan <i>Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. </i>Siinä on yli 700 sivua tiheää pientä tekstiä. Ehkä siitä ei sen enempää tarvitse kertoakaan.<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-42124839270325657312011-12-31T04:46:00.000-08:002011-12-31T12:46:35.688-08:00Alkutalven kirjatNyt tulee pikakelaus tämän alkutalven eli siis loppuvuoden lukemisiin:<br />
<br />
Khadran <i>Bagdadin kutsu </i>kertoo Irakin nuorista ihmisistä. Pyrkimyksestä kouluttautua, sodan aiheuttamasta vaikeudesta elämässä. Ja lopulta siitä, miksi joistakin tulee terroristeja, mutta toisista taas ei.<br />
<br />
Khadra, Yasmina 2006: <i>Bagdadin kutsu. </i>Suom. Lotta Toivanen. WSOY 2008.<br />
<i><br /></i><br />
Mosterin <i>Nelikätisen soiton mahdottomuus</i> oli taas kirja, jota en voinut väistää sen nimern takia. Mieheni väittää, että ostan kaikki kirjat, joiden nimi viittaa pianonsoittoon. Hän taitaa olla oikeassa. Tästä kirjasta ollaan muusikkopiireissä hyvin innostuneita. On pidetty jopa konsertti, jossa soitettiin kirjassa esiintyviä pianokappaleita. Pianonsoittajalle kirja oli pettymys. Mutta ihmiselle, jota kiinnostaa Itä-Saksan synty ja katoaminen, siinä on paljon mielenkiintoista symboliikkaa. Enpä kadu lukemista, vaikka odotin suurempaa musiikkielämystä.<br />
<br />
Moster, Stefan 2009: <i>Nelikätisen soiton mahdottomuus. </i>Suom. Helen Moster. Otava 2011<br />
<br />
Tylerin <i>Amerikan lapset</i> on kirja, johon pääsin käsiksi vasta pitkän ajan päästä. Yleensä hankin ja luen Tylerin kirjat heti, hän on mielikirjailijoitani. Tämänkin ostin itselleni joululahjaksi pari vuotta sitten ja hukkasin sen heti. Tänä syksynä tilasin sen neljällä eurolla Huutonetistä. Ja luin heti. Varmaa luotettavaa Tyleria. Terävää analyysia amerikkalaisesta elämäntavasta. On siinä suomalaisessakin ihan samoja piirteitä. Kannattaa lukea.<br />
<br />
Tyler, Anne 2008: <i>Amerikan lapset. </i>Suom. Kristina Rikman. Otava 2008.<br />
<br />
Adichien uusin kirja on novellikirja<i> Huominen on liian kaukana</i>. Tämän kirjan ostin kaikille lapsilleni joululahjaksi. Se on siis paras tänä vuonna lukemani kirja. Novelleja nigerialaisista naisista Amerikassa ja Nigeriassa. Sopeutuminen uusiin oloihin on kerrottu todesti ja kiinnostavasti. Tunnistan naisten kohtaloiden väläyksissä tuttua ja koskettavaa. Odotan tammikuun novellipiiriä, kun on vuoroni lukea jotain. Vaikea vain valita minkä novellin luen, kun sopivia on niin monta.<br />
<br />
Adichie, Chimamanda Ngozi 2009: <i>Huominen on liian kaukana. </i>Suom. Sari Karhulahti. Otava 2011.<br />
<br />
Haastattelin Pekka Haavistoa joulukuun alussa hänen kirjastaan <i>Anna mun kaikki kestää. </i>Joulun alla tätä lukiessa tuntui kuin olisi avannut joulukalenteria. Jokaisen luukun takana oli jotain uutta ja yllättävää. Palasia maailmasta Pekka Haaviston silmien kautta nähtynä. Mielenkiintoisia kertomuksia rauhanneuvotteluista Afganistanissa, Iranissa, Sudanissa. Piipahduksia Kiinaan, Afrikkaan, arabikevääseen. Ja tärkeä pohdinta Suomen luonnosta. Miksi aina mietitään sen hyötyä? Puiden hintaa, eliöiden määrää, hiilinielun kokoa? Miksi ei puhuta siitä, että metsä on ihmiselle tärkeä. Siellä voi rauhoittua, siellä voi kohdata jotain itseä suurempaa, siellä on hyvä olla. Metsä tekee ihmiselle hyvää. Rauhanneuvottelujen taidoista on paljon hyötyä ihan arkielämään ja parisuhteeseen. Jos Haaviston ura poliitikkona jostain kumman syystä täysin katkeaisi, hänellä olisi mahdollisuus lupaavaan uraan maan johtavana pariterapeuttina näiden sovunsolmimiskokemustensa kanssa.<br />
<br />
Haavisto: <i>Anna mun kaikki kestää. </i>WSOY 2011.<br />
<br />
Pidin Khadran <i>Attentaatista</i>, luin mielenkiinnolla <i>Bagdadin kutsun.</i> Mutta <i>Osattomien olympos</i> jätti kummallisen mielialan. Mitä hän yrittää nyt sanoa? Että kaatopaikalle voi syntyä pienoisyhteiskunta? Ja ulkopuolella on paha paha maailma. Kirja muistuttaa Millsin kirjaa <i>Taivaanrannan kulkijat.</i> Siinäkin päähenkilö rakentaa jätteistä kodin itselleen, siinäkin paikalle saapuu messias, joka hullaannuttaa kaikki omien aatteittensa taakse ja saa ihmiset seuraamaan itseään. Mutta Millsin kirja on paljon taitavampi ja herättää ihmettelemään ja tunnistamaan. Khadran pitäisi ehkä tyytyä kuvaamaan sitä, minkä hän tuntee niin hyvin, mutta me suomalaiset emme. Ja jättää vertauskuvalliset tekstit muiden tehtäväksi.<br />
<br />
<br />
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Khadra, Yasmina: <i>Osattomien Olympos.</i></div>
<div>
Mills, Magnus 2001, <i>Taivaanrannan kulkijat. </i>Suom. Eva Siikarla. WSOY 2001.</div>
<br />
<br />
Ja tästä alkaa uusi vuosi ja uudet luettavat. Kohta vuosi vaihtuu.<br />
<br />
Hyvää uutta vuotta 2012!<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-70146308001334805452011-11-07T02:25:00.000-08:002011-11-07T02:25:02.594-08:00Lumi ei tullut Lumipäiväkirjaa lukiessaLokakuun lopussa luin Joel Haahtelan Lumipäiväkirjan. Mieheni arveli joka päivä lumen tulevan huomenna ja pihan oksien jäävän lumen alle koko talveksi. Ei tullut, ehdin silputa oksat, eikä lumi tullut senkään jälkeen. Ehdin varmaan kerätä laudatkin pois pihalta. Sitä paitsi Lumipäiväkirja oli niin ohut, ettei siihen käytetty lukuaika olisi pelastanut montaakaan oksaa lumen alta.<br />
<br />
Lumipäiväkirja oli niin ohut, että katosi sanomalehtikasoihin tai maton alle. En löydä sitä enää, joten täytyy muistella ilman kirjaa. Ihan vatsaa kouraiseva vastuu vanhoista valinnoista. Mitä tuli tehtyä nuoruuden ymmärtämättömyydessä? Kun avasin oven, jätin muut avaamatta. Teinkö oikein? Ja miten olisivatkaan minun ja muiden tiet kulkeneet, jos olisin tehnyt toisin. Siinä Lumipäiväkirjan herättämiä ajatuksia.<br />
<br />
Joel Haahtela: <i>Lumipäiväkirja</i>. Tarkemmat tiedot sitten, kun kirja löytyy.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-33594457641153587432011-10-26T10:01:00.000-07:002011-12-31T04:38:40.003-08:00Claudel: Harmaat sielut ja Varjojen porttiPhilippe Claudelin kirjat ovat murhatarinoita, mutta ne niiden tunnelma on aivan toinen kuin nykydekkareissa yleensä. Apea tunnelma ja hidas kerronta vie lukijan 1900-luvun alun ranskalaiselle maaseudulle uskottavasti.<br />
<br />
Kirjoissa on kysymys paljon enemmästä kuin vain rikoksen ratkaisemisesta. Yksinäisyydestä, menettämisestä, pelosta ja epäluulosta.<br />
<br />
Philippe Claudel 2003. <i>Harmaat sielut.</i> Suom. Ville Keynäs. Otava 2006.<br />
Philippe Claudel 2007.<span style="font-style: italic;"> Varjojen portti</span>. Suom. Ville Keynäs. Otava 2009.<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-88562848035243947812011-09-13T11:32:00.000-07:002011-10-26T10:00:51.964-07:00Syyskuun kummallisuudetInnostuin Niels Fredrik Dahlin kirjasta <span style="font-style:italic;">Viime kesänä</span> niin kovasti, että tilasin Huutonetistä hänen ensimmäisen suomennetun irjansa <span style="font-style:italic;">Matkalla ystävän luo</span>. Kirja on saanut Norjan merkittävimmän kirjapalkinnon. Erikoinen tarina pojasta, joka aikuisena miehenä hoitaa norsua oloissa, joissa norsun ei pitäisi olla. Kahlittuna seinään, kylmässä norjalaisessa tallissa. Ja pahasta menneisyydestä. Paljon symboliikkaa, menneisyyden trauma aika ennalta arvattava. Mutta kyllö tmä silti kannattaa lukea.<br /><br />Niels Fredrik Dahl 2002. <span style="font-style:italic;">Matkalla ystävän luo.</span> Suom. Sanna Manninen. Bazar 2007.<br /><br />Seuraavaksi siirryin kevyempään lukemiseen. Camilla Läckbergin <span style="font-style:italic;">Saarnaaja</span> on vetävästi kirjoitettu dekkari. Luin sen ahmien. Loppuratkaisu on vain aika epäuskottava ja se kyllä pilaa dekkarin. Mitä kaikkea ihmisen verestä voi päätellä. Voiko päätellä verinäytteistä että tämä on isän ja tämä pojan ja tämä mikä on veljen ei ole isän eikä pojan? Taisi mennä kirjailijalta langat sotkuun.<br /><br />Camilla Läckberg 2011. <span style="font-style:italic;">Saarnaaja</span>. Suom. Outi Menna. Atschi! 2011.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-25616449444323748022011-09-01T07:28:00.000-07:002011-09-08T11:13:38.387-07:00J.M.Coetzee: Huonon vuoden päiväkirja.Kun olin lukenut ensimmäisen luvun (Valtion alkuperästä), ajattelin: <br />-Voi miten rakastinkaan ensimmäistä lukua. <br />Rakastin niin, että teki mieli hengittää vähän kiivaampaan tahtiin. <br /><br />Kun luin viimeisen luvun (Dostojevskista), ajattelin:<br />- Voi miten rakastinkaan kirjan loppua.<br /><br />Siinä välillä ehdin olla hämmentynyt, vihainen, rasittunut, ilahtunut.<br /><br />Kirjan rakenne on todella erikoinen. Aluksi pääroolissa ovat esseet otsikolla Vankkoja mielipiteitä. Samalla jokaisen sivun alalaidassa kulkee tarina miehestä, joka tapaa pesutuvassa ihastuttavan punapukuisen nuoren naisen, Anyan. Jossain vaiheessa alareunaan tulee toinenkin tarina. Anya alkaa kertoa elämästään, pesutuvassa tapaamastaan kirjailijasta ja miehestään Alanista. Lukeminen muuttuu hämmentäväksi. Pitäisikö essee lukea ensin, sitten kirjailijan tarina, sitten Anyan. Nopeasti ymmärsin, että Coetzee on halunnut minun lukevan jutut juuri näin, koska on sijoittanut ne samalle sivulle. <br /><br />Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi televisiosarjaa, jossa lyhyet kohtaukset seuraavat toisiaan. Mutta sitten kohtaukset keskeytyvät kesken lauseen, sitä ei televisiosarjoissa yleensä tapahdu. Lukeminen alkaa muistuttaa musiikin kuuntelua. Eri soitinryhmät tunkevat toistensa ylitse tietoisuuteen. Tarinasta toiseen hyppiminen lauseet kesken jättäen häiritsee lopulta pahasti. Se suorastaan raivostuttaa. Sisäinen myrsky muistuttaa taas musiikin kuuntelua. Mietin, jaksanko edes lukea kirjaa kokonaan. <br /><br />Ja sitten tuleekin suvanto. Kaikki tarinat ovat tasavertaisina sivulla, lauseet kerrotaan loppuun. Lukijakin voi rauhoittua. Esseet muuttuvat kevyemmiksi, kirjailijan tarina kertoo tulevasta, Anyan tarina kuvaa mennyttä. Lukija lukee taas innokkaana eteenpäin ja haluaa tietää, mitä tapahtui, jotta jouduttiin siihen tilanteeseen, mitä kirjailija kuvaa. <br /><br />Kyllä tämä kannatti lukea, vaikka en osaakaan heti sanoa, onko kirja loistava vai epäonnistunut. Ainakin se jää vaivaamaan. En silti aio lukea sitä uudestaan tarina kerrallaan. Coetzee halusi minun lukevan sen näin.<br /><br /><br /><br />J.M.Coetzee [2007]: <span style="font-style:italic;">Huonon vuoden päiväkirja.<br /></span> Alkup. <span style="font-style:italic;">Diary of A Bad Year.<br /></span> Suomentanut Seppo Loponen. Otava 2010.Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-57420538001747145892011-08-24T01:41:00.000-07:002011-08-25T07:28:26.503-07:00Niels Fredrik Dahl: Viime kesänäLöytö. Kirjoittaja on Ingmar Bergmanin vävy ja kirjan takakannessa kuvaillaan :"Rakkautta ja mustasukkaisuutta Ingmar Bergmanin henkeen". Mahtaa Niels Fredrikiä harmittaa. Mutta vaikka harmittaisi, tuo lause sai minut ostamaan kirjan Kirjapörssistä (3,95€). En ota oikeastaan kantaa tuohon Bergman-henkeen. En olisi itse kuvaillut kirjaa noin. Vaan mieluummin näin:
<br />
<br />Upea kuvaus erään miehen sisäisestä maailmasta. Rakkaudesta, naisesta, läheisen suhteen tärkeydestä. Taitavasti kerrottu. Pidin.
<br />
<br />Niels Fredrik Dahl [2003]: <span style="font-style:italic;">Viime kesänä</span>. Alkup. <span style="font-style:italic;">I fjor sommer</span>. Suomentanut Sanna Manninen. Bazar 2008.
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-56126413134115885332011-08-14T01:02:00.000-07:002011-08-14T01:09:59.831-07:00Harlan Coben: Hold TightVaikea sanoa mitään kirkasta ja kaunista. Cobenin molemmat lukemani kirjat ovat vetävästi kirjoitettuja. Juoni kiinnostaa. Tällä kertaa kyse on lapsista ja vanhemmista. Kuinka paljon vanhempi voi valvoa murrosikäistä lastaan? Ja kuinka paljon pitäisi?
<br />
<br />Muutaman perheen lapset joutuvat vaikeuksiin ja vanhemmilla on erilaisia ratkaisukeinoja käytössään. Saako 17-vuotiaan sähköpostiliikennettä seurata tämän tietämättä, jos on hirveä huoli lapsesta, eikä tämä suostu puhumaan?
<br />
<br />Ja monenlaiset nykymaailman nettikepposet. Kuka käyttää sähköpostiasi? Kuka kuvaa kännykkäkameralla sinua? Kuka lähettää sen tietämättäsi eteenpäin? Ja kun näihin nykyarkisiin huoliin laitetaan astumaan rikollinen ja toinenkin, syntyy rikostarina, joka kiinnostaa.
<br />
<br />Ainoa asia, jota Cobenin kirjoissa vierastan on TV-sarjoista tuttu liiallinen väkivalta ja sen kuvaaminen. Siitä en pidä. Mutta katsonhan niitä televisiostakin silti...
<br />
<br />Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain. Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-5637153647055122592011-07-28T11:42:00.000-07:002011-07-29T00:30:23.810-07:00Heinäkuun helteessäolen lukenut näitä:<br /><br />1. Dilek Güngör [2007]: Das Geheimnis meiner türkishen Groβmutter. Piper Verlag. München. <br /><br />Ostin tämän Stuttgartista matkalla tyttäreni Marian luo Freiburgiin. Saksankieltä, jota oli helppo lukea. Niin helppo, että ajattelin kääntää sen suomeksi. Käänsin yhteensä 20 sivua. Sitten tajusin, että kustantaja valitsee, mitä kirjoja käännetään. Siihen se sitten jäi, mutta olihan se mielenkiintoista. <br />Kirja kertoo nuoresta, Saksassa syntyneestä, turkkilaisten vanhempien tyttärestä. Hän tutustuu 80-vuotiaaseen isoäitiinsä vasta tämän kuolinvuoteella ja viettää Atalaniassa sukulaistensa parissa useita viikkoja. Turkkilaisen maalaiskylän elämä on aivan toisenlaista kuin mihin hän on Berliinissä tottunut. Mutta löytyy sieltä myös yllättäviä yhteisiä asioita. Isoäidin kanssa onkin helppo keskustella rikkoutuneesta miessuhteesta. Nainen oppii asennoitumaan uudella tavalla elämäänsä ja valintoihinsa. Ihan kiva kirja muutenkin kuin saksankielen harjoituksena.<br /><br />2. Harlan Coben [2009]: Long Lost. Orionbooks. Great Britain.<br /><br />Tämänkin toin Saksasta, kirja on englanninkielinen. Luin sen, vaikka se oli paikoin ihan liian toiminnallinen ja väkivaltainen makuuni. Vetävästi kirjoitettu, kiinnostava murhatutkimus. Loppuratkaisu oli yllättävä ja sehän on tällaisissa kirjoissa palkitsevaa.<br /><br />3. Yasmina Khadra [2005]: Attentaatti. Käännös Lotta Toivanen. WSOY 2008.<br /><br />Tämä algerialaisen upseerin salanimellä kirjoittama romaani löytyi 3,95 eurolla Citymarketin poistokorista. Se oli löytö. Kirja kertoo elävästi elämästä Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Aviomies tutkii vaimonsa itsemurhaiskun jälkeen tämän elämää. Hän ei ole tuntenut vaimoaan ollenkaan. Sitä ihmettelee lukijakin ja saa vastauksen. Haluan lukea lisää tämän kirjailijan kirjoja.<br /><br />Ja nyt on menossa<br /><br />4. Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain. <br /><br />En siis täysin häneen pettynyt. Kerron sitten kun olen lukenut.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-22733566041639625542011-06-22T12:13:00.000-07:002011-07-22T13:51:05.639-07:00Kesäkuun novellitKesäkuu on ollut vielä kiireistä aikaa. Enpä ole pajon ehtinyt lukea, mutta jonkun novellin kuitenkin aina illalla. Siksi tähän minulle mieluisia novellikokoelmia:<br /><br />Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.<br /><br />Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.<br />Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.<br /><br />Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.<br /><br />Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta. <br /><br />Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.<br /><br />Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.<br /><br />Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.<br /><br />Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."<br />Tämä täytyy lukea uudestaan.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-29577545746144409992011-05-22T09:48:00.000-07:002011-07-22T13:25:30.997-07:00Toukokuun kirjat soivat musiikkiaToukokuussa musiikkiaiheisia kirjoja kirjahyllystäni:<br /><br />1. Margriet de Moor [2001]: Kreutzersonaatti. Käännös: Titia Schuurman. Like 2004. <br /><br />Tämä on näistä hienoin, siispä se on myös ykkönen. Kertomus avioliitosta, ikäerosta, sokeudesta ja musiikin merkityksestä ihmiselle. Raju kertomus vihan ja rakkauden vuorottelusta, mustasukkaisuuden kurjuudesta. Taustalla soi Beethovenin Kreutzersonaatti ja Tolstoin samanniminen novelli. Tämä kirja jää mieleen. Pitääkin lukea uudelleen.<br /><br />2. Vikram Seth [1999]: Rakkauden musiikki. Käännös: Pirkko Biström. WSOY 1999.<br /><br />Seuraavat kirjat eivät sitten olekaan missään järjestyksessä, vaan vain siinä kuin tulivat mieleeni. Tässä kirjassa kvartetti, joka haluaa esittää poikkeuksellisen sovituksen Bachin Kunst der Fugesta. Ja vahva rakkaustarina. Miehen ja naisen välinen rakkaus, soittajan rakkaus soittimeen ja musiikkiin. Pidin tästä niin, että ostin kaikille lapsillenikin.<br /><br />3. Andreï Makine [2001]: Elämän musiikki. Käännös: Annikki Suni. WSOY 2002.<br /><br />Kertomus pianistista. Hän joutuu kesken hienosti alussa olevan uransa pakenemaan Stalinin puhdistuksia. Surkeuden, sodan, vuosikausien piilottelun jälkeen hän kohtaa taas pianon. Kirja, jonka jälkeen jää hiljainen mieli. Vaikuttava lukukokemus.<br /><br />4. Nick Hornby [1998]: Poika. Käännös: Jukka Jääskeläinen. WSOY 1999.<br /><br />Ihana kirja yksinhuoltajaäidistä, joka muistuttaa niin kamalasti minua lasteni äitinä. Hippielämään juuttunut ja kapeasti Janis Joplinin kuuntelijaksi jäänyt nainen. Hän tietää tarkasti, mikä on hyvää musiikkia, mikä hyvää luettavaa, miten pitää pukeutua, syödä, ylipäätänsä elää. Sitten äidin ja pojan elämään tulee nuoren miehen roolia elämään jäänyt mies. Hurmaavalla tavalla hän herättää yksinhuoltajaperheen pojan elämänmenoon mukaan. Tästä minun lapsenikin pitivät. <br /><br />5. Mikael Niemi [2000]: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä. Käännös Outi Menna. Like 2001.<br /><br />Tämä on kyllä mainio kirja. Hauskin kohtaus on luvussa kahdeksan, poikien ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen popmuusikkoina luokassa. Kirja on paljon hauskempi ja onnistuneempi kuin elokuva. Kävimme mieheni Terhon kanssa katsomassa myös Virus-teatterin esityksen kirjasta, mutta emme ymmärtäneet ruotsinkielestä yhtään mitään. Yleisö nauroi katketakseen, mutta me emme. <br /><br />6. Ian McEwan [1998]: Amsterdam. Käännös Juhani Lindholm. Otava 2000.<br /><br />Toinen päähenkilöistä on kuuluisa säveltäjä Clive Linley, toinen päätoimittaja Vernon Haliday. He ovat kumpikin olleet Molly Lanen rakastajia ja kohtaavat Mollyn hautajaisissa. Kumpikin joutuu elämän jatkuessa suurten moraalisten kysymysten ratkaisijaksi. Kuinka väärin saa tehdä?<br />Tähän kirjaan liittyy hauska historia. Kun luin sitä, ensimmäiset 10 sivua irtosivat sitä mukaa kuin luin. Lähetin Otavalle kirjeen siitä ja pyysin uutta kirjaa. Kirja oli kuitenkin loppuunmyyty ja he lähettivät minulle McEwanin juuri ilmestyneen kirjan Sovitus. Siispä ei tarvinnut ostaa sitä. Ja se on yksi parhaimmista lukemistani kirjoista.<br /><br />7. Daniel Mason [2002]: Pianonvirittäjä. Käännös Kaijamari Sivill. Tammi 2003. <br /><br />Terho väittää, että minun pitää lukea kaikki kirjat, joiden otsikossa on sana piano, ja useimmat vielä ostaa. Kieltämättä piano on sana, joka kiehtoo.<br />Tässä kirjassa kiehtoo paljon muukin. Pianonvirittäjä Edgar Drake lähtee 1800-luvun lopulla pitkälle matkalle Englannista Burmaan. Hänen tehtävänään on kunnostaa harvinainen Erard-flyygeli. Paljon mielenkiintoista ja jännittävää elämää sen ajan Burmassa. Paljon muutakin kuin flyygeli.<br /><br /><br />8. Timothy Findley [1995]: Pianomiehen tytär. Käännös Antero Tiusanen. Gummerus 1999. <br /><br />Kirjan päähenkilö lähtee etsimään oman äitinsä elämän painajaista. Miksi äidin mieli murtui? Millaista elämää hän oli viettänyt? <br /><br /><br />9. Jean Echenoz [2003]: Pianossa. Käännös Erkki Jukarainen. Tammi 2005. <br /><br />Kirja alkoi lupaavasti. Päähenkilö on kuuluisa pianisti, joka jännittää esiintymistä niin, että on pilata uransa sen takia. Voi miten tuttua useille muusikoille. Hän kuitenkin kuolee aivan alussa ja jatkaa sitten kuolemanjälkeistä elämää. Ja se ei sitten enää niin ollutkaan kiinnostavaa. Olisi pitänyt <br /><br /><br />10. Robert Åsbacka [2008]: Urkujenrakentaja. Käännös: Katriina Huttunen, Schildts 2008.<br /><br />Tämän laitoin toiseksi viimeiseksi, kun en pitänyt siitä oikeastaan ollenkaan. <br />Ostin kirjan kerran Terholle joululahjaksi, kun sitä niin kovasti jossain lehdessä kehuttiin. <br />Kirja kertoo miehestä, jonka vaimo katoaa Estonian uppoamisen aikaan. Mies rakentaa vaimolleen barokkiurkuja kotiinsa odottaessaan häntä. Mutta vaimo ei palaa. Ainakin sillä kertaa kirja oli minulle aivan liian hidastempoinen. Hidastempoisuudessa ei ole mitään vikaa, jos siinä on jotain mikä tarttuu. Tämä tempo ei tarttunut minuun. Terho ei ole näköjään lukenut sitä ollenkaan. Kirjan takasivulla on vain minun nimikirjaimeni ja päivämäärä, jolloin sain kirjan loppuun.<br /><br />11. Elfriede Jelinek [1983]: Pianonsoittaja. Käännös Jukka-Pekka Pajunen. Otava 2005.<br /><br />Tämä kirja oli elokuvan Pianonopettaja pohjana. Elokuva oli kamala kuvaus pianonopettajasta, jolla oli vääristynyt väkivaltainen seksuaalielämä. Ja viha oppilaitaan kohtaan. En pitänyt elokuvasta, mutta ostin kirjan silti viisi vuotta sitten.<br />En ole lukenut sitä. Elokuvan muisto on liian vahva. En, vaikka kirjan takakannessa kerrotaan:<br />"Itävaltalaisen nobelistin raaka ja loistokas kuvaus naisen yksinäisyydestä ja katastrofiin päätyvästä rakkauden etsinnästä."<br />Luen vielä.<br /><br /><br /><br />Löytyykö vinkkejä musiikkiaiheisista kirjoista?Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-31963547632440112772011-04-26T00:08:00.000-07:002011-04-26T00:33:44.420-07:00Huhtikuun dekkaritEduskuntavaalien jälkeen en ole jaksanut lukea kuin yhden dekkarin (no niistähän on vasta viikko). Siksi luettelen tähän viisi mukavaa dekkaria:<br /><br />1. Stieg Larsson: Millenium-sarja = Miehet, jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna, joka romahti.<br /><br />Kirja-sarja, joka julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Larsson taisteli rasisimia vastaan. Kirjoissakin näkyy vallanhalun ja väkivallan vastainen asenne. Luin kaikki kolme (yhteensä 2000 sivua) kesällä 2009 yhteen pötköön. Ne on kirjoitettu sujuvasti, houkuttavasti. Ja ihmeellisintä on, että kaikki kolme ovat täysin erilaisia kirjoja. Ensimmäinen on eniten dekkari, toinen on toiminnallinen ja kolmas... taas ihan erilainen. Jos ei aio elämässään lukea kuin muutaman dekkarin, kannattaa lukea nämä. Elokuvat eivät anna kirjoista oikeaa kuvaa, joten ne jättäisin katsomatta kokonaan, jos voisin vielä valita (tuli nimittäin katsottua jo). <br /><br />Nämä saavat mennä kaikki kohtaan 1, koska muutenhan tähän ei paljon muita mahdukaan.<br /><br />2. Håkan Nesser: Kära Agnes.<br /><br />Ovelasti kirjoitettu dekkari, jossa tarina etenee kirjeenvaihdon avulla. Nopeasti luettu kirja. Erilainen kuin muut Nesserin kirjat, jotka nekin ovat kivoja luettavia.<br /><br />3. Henning Mankell: Den vita lejoninnan.<br /><br />Luin Wallanderit paljon ennen kuin elokuvat ilmestyivät. Elokuvat ovat olleet pettymys Wallander-kirjojen ihalijalle. Tästä taitaakin tulla kirjasarjojen, ei niinkään yksittäisten kirjojen esittely. Den vita lejoninnan viehätti eniten silloin 90-luvulla, kun näitä luin.<br /><br />4. Ruth Rendell: Simisola.<br /><br />Komisario Wexford ratkaisee rikosta, johon liittyy rasismia. Kirjassa Rod Rage olivat liikkeellä taas ympäristöaktiviastit. <br />Mankellia ja Nesseriä luen ruotsiksi, Rendelliä englanniksi. Mukava lisä dekkarijännitykseen, kun saa taistella kielenkin kanssa. Olen lukenut jonkun Rendellin suomeksi ja se oli tylsä. Kielellä on siis merkitystä!<br /><br />5. Daphne du Maurier: Rebecca<br /><br />Tämä kirja teki vaikutuksen nuoruudessani. Niin mutkikas juoni, jota en kyllä enää juurikaan muista. Vieläköhän sen voisi lukea uudestaan?<br /><br />Ja vielä pitää paljastaa se viimeksi lukemani dekkari:<br /><br />6. Liza Marklund ja James Patterson: Postikorttimurhat.<br /><br />Vetävästi kirjoitettu. Sopi hyvin vaalien jälkeiseen uupumukseen. Aika mielikuvituksellinen tarina kylläkin. Parhaat tarinat on kuitenkin niitä, jotka voi uskoa todeksi, vaikka tietääkin saduksi.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-79549129773454060302011-03-25T23:40:00.000-07:002011-04-26T00:08:19.772-07:00Maaliskuussa luetellaan viimeksi luettujaViisi viimeisimmäksi lukemaani kirjaa. Kun aikaa on eduskuntavaalien takia niin kamalan vähän, näitä on luettu hitaasti, eikä hartaasti.<br /><br />1. Shields: Kaiken takana Mary Swann. Otava.<br /><br />Paljastava kertomus siitä, miten mitättömän ja köyhän ja kurjan elämän eläneen kirjailijan ympärille kasvaa tutkijoiden ja elämänkertakirjoittajien joukko, jotka elävät leveästi ja mukavasti kirjoittaen ja luennoiden Mary Swannista (siitä köyhästä kirjailijasta). Kirja on paksu, eikä sitä kannata lukea niin kuin minä: parin sivun pätkissä väsyneenä juuri ennen nukahtamista. <br /><br /><br />2. Mokka, Neuvonen (toim.) 2009: Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023. Huutomerkki-sarja. Tammi.<br /><br />Mielenkiintoinen pieni kirja siitä, mitä ylettömästä kuluttamisesta voi seurata. Kirja siis kuluttamisen tulevaisuudesta. Neljä skenaariota siitä, mihin se voi johtaa ja miten voisimme toimia. Tämä kannattaa lukea.<br /><br />3. Auster: Mr. Vertigo<br /><br />Koska tämän esittelin jo helmikuussa, sen tilalle täytyy nostaa edellinen luettu, joka on<br /><br />3B. McEwan: Vieraan turva. 1981. Otava 2010.<br /><br />Kamala tarina. Henkilöt jäivät etäisiksi ja heidän kohtalonsa epätodelliseksi. Meinasin antaa pojalleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en antanutkaan. Annoin sen sijaan liput Helsingin kaupunginteatterin esitykseen Kolme iloista rosvoa. Kävimme katsomassa sen yhdessä. Nostalginen juttu.<br /><br />4. Salmela 2010: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan. Teos.<br /><br />Nuoruuden tuskaista olemista. Mietin, uskallanko ostaa 27-vuotiaalle kummitytölleni joululahjaksi. Ostin. Suomalaista elämää katsellaan mm. leikkipossun, Opel Astra-merkkisen auton, kissan ja 27-vuotiaan kirjailijaksi yrittävän nuoren naisen näkökulmasta. Virkistäviä näkökulmia. <br /><br />5. Lähde 2009: Politiikka-suomi sanakirja. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna.<br /><br />Ostin tämän vihreiden kesäpäiviltä Orivedeltä, jossa Jussi Lähde piti innostavan esityksen poliitikkojen tavasta puhua ja miten voisi päästä ymmärrettävään puheeseen. Tätä aihetta kirjassa käsittelee vain ensimmäinen luku parinkymmenen sivun verran. Sitten alkaa erikoinen sanakirjaosuus, jossa esitellään politiikassa käytössä olevia sanoja ja sanontoja. Kannatti lukea ensimmäisen luvun takia, mutta tuo jatko...hmh.<br /><br />Koko alkuvuosi on ollut vähän painajaismaista lukemisen kannalta. Ei ole voinut kunnolla heittäytyä yhteenjkään kirjaan. Politiikkokehitys näkyy siinä, että mielenkiintoisinta luettavaa oli Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen pamfletti kuluttamisesta.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-2326894373502883992011-02-21T06:19:00.000-08:002011-02-21T06:29:54.668-08:00Helmikuun nostotNämä kirjat kannattaa ottaa lukemistoon:<br /><br />1. Munro, Alice: Liian paljon onnea.<br /><br />Ihmisiä, jotka joutuvat vaikeisiin tilanteisiin. Ihmisiä, jollaisia on olemassa. Sellaisia kuin minä tai sinä.<br /><br />2. Tyler. Anne: Nooan kompassi.<br /><br />Vanhenevan miehen elämän kuvaus. Taitava, uskottava.<br /><br />3. McEwan, Ian: Sementtipuutarha.<br /><br />Koskettava kertomus lapsista, jotka selviävät.<br /><br />4. Krall, Hanna: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita.<br /><br />Tositarinoita juutalaisista. Tämän tahdoin tietää.<br /><br />5. Auster, Paul: Mr. Vertigo.<br /><br />Nokkelasti kerrottu kuvaus ihmisistä ja unelmista, niiden toteutumisesta ja siitä, kun ne eivät toteudu. Hieno Kristian Smedsin ohjaama teatteriversio menee Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä. Kannattaa mennä katsomaan.<br />- Minusta tuli tällainen sinun takiasi, sanoo mestari Yehudi.<br />- Ja toisinpäin.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-74811585450435167662011-01-11T08:42:00.000-08:002011-02-21T09:08:47.354-08:00Tammikuun talvisetNäitä talvisia kirjoja löytyy kirjahyllystäni:<br /><br />1. Cristopher Burns: Jään viettelys<br /><br />Mieleen jäänyt lukukokemus. Hurja tarina kumppanuudesta ja liian suurista tavoitteista.<br /><br />2. Peter Hoeg: Lumen taju<br /><br />Aikoinaan suuresti viehättänyt tanskalainen kertomus grönlantilaisesta matemaatikosta Smillasta. Hänen äitinsä oli metsästäjä, joka pyydysti harppuunalla hylkeitä. Tämä tieto Smillasta kertookin jo paljon. Hylkeenmetsästäjänaisen tytär on kova tyyppi ja ratkaisee rikoksen, johon muut eivät saa otetta.<br /><br />3. Siri Kolu: Metsänpimeä<br /><br />Traaginen loppukohtaus tapahtuu Keravan metsissä kylmässä ja pakkasessa ja lumihangessa.<br /><br />4. Leif Salmén Talvinen yksinpuhelu<br /><br />Yksinpuhelu, jota en ole kokonaan lukenut. Odotan, että kirjasta tulee historiallisesti merkittävä ja saan uuden väläyksen menneistä ajoista sen avulla.<br /> <br />5. Esko Sarkkinen: Lumi<br /><br />Kuvataiteilijaystäväni seikkailut Huippuvuorilla. Lunta, kylmyyttä ja jääkarhuja.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-48667690176337258362010-12-28T05:00:00.000-08:002011-02-21T06:31:02.063-08:00JOULULAHJAKIRJOJEN TOP TENJoululahjoja pohtiessani päätin tehdä joululahjakirjojen top-listan. Vaikeinta oli valita, teenkö listan muille ostamistani joululahjakirjoista vai itse saamistani. Ensimmäinen olisi helpompaa, kun ne ovat jo valmiiksi suosikkikirjojani. Päätin valita jälkimmäisen. Jos vain muistan, mitä kirjoja olen joululahjaksi saanut. Tämä ei ole mikään paremmuusjärjestys, vaan aikajärjestys. 10 kirjaa, jotka muistan saaneeni joululahjaksi ja joista olen myös pitänyt. Ne kirjat, joista en ole pitänyt, ovat myös unohtuneet (paitsi yksi, enkä kerro, mikä).<br /><br />1. Lindgren: Se pikkuinen Lotta. <br /><br />Kummitäti Kaija antoi joululahjaksi. Olin ehkä kuusivuotias. Rakkain kirjani kautta aikojen. Viisivuotias Lotta vihaa kaikkia ja kaikkea ja leikkaa villapaitansa kappaleiksi. Se koskettaa. Olen lukenut tätä aikoinaan omille lapsilleni ja nyt viisivuotiaalle Iidalle, joka meni kovin vakavaksi tuossa villapaitakohtauksessa. Kyllä viisivuotias tietää, miltä tuntuu, jos on tehnyt jotain niin kamalaa, eikä voi enää perua sitä.<br />Jouluna 1961.<br /><br />2. Levi, Primo: Jaksollinen järjestelmä.<br /><br />Pidin tästä kirjasta kovasti, yksittäistä novellia on vaikea nostaa esiin, mutta kokonaisuus on hieno. Tarinoita omasta elämästä ja alkuaineiden yhteydestä. Novellipiiriä varten oli vaikea valita sopivaa tarinaa, koska ne eivät toimi irrallaan. Täytyypä lukea uudelleen.<br />Jouluna 1988.<br /><br />3. Kauneimmat matemaattiset kaavat.<br /><br />Tästä näkee, että joululahjojen antajat uskovat minun viehättyvän matematiikasta ja luonnontieteistä. Eivät ole ihan väärässä. Mutta kun viehätyn voi niin paljosta muustakin.<br />Jouluna 1989<br /><br />4. Krohn, Leena: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia.<br /><br />Tämän kirjan sain rakkaalta ihmiseltä pakkasessa. Kannet kiehtovat lukemaan. Pidin Leena Krohnista kovasti aikoinaan. Sitten tarinat alkoivat omassa mielessä toistaa itseään, tai ne eivät uudistuneet, niin että olisin jaksanut innostua. Ehkä pitäisi kokeilla, millaista tekstiä häneltä nykyään ilmestyy.<br /> Jouluna 1992.<br /> <br />5. Saisio: Punainen erokirja.<br /><br />Saision tapa kirjoittaa viehättää. Se on kuin puhetta. Oman elämän avaaminen niin kokonaan on ravisuttavaa ja pelottavaakin. Miten kirjoittaja itse selviää siitä? Monet 70-luvun elämään liittyvät seikat avautuvat ja kirja auttaa ymmärtämään aikaa vähän ennen kuin oma nuoruus alkoi.<br />Jouluna 2004<br /><br /><br />6. Coetzee J.M.: Elisabeth Costello. <br /><br />Coetzeen kirjat ovat aina olleet suosikkejani. Eteläafrikkalainen kirjailija, joka kertoo sikäläisestä elämästä taitavasti ja älykkäästi. Opin kyllä muistamaan, että nimi lausutaan ´kutzee´, kun istuin samassa ravintolapöydässä kirjojen kääntäjän, Seppo Loposen kanssa. Huudahdin ihastuneena,<br />- Ai sinä olet kääntänyt koetzeen kirjat, hän on yksi lempikirjailijoistani!<br />Loponen ei ihastunut, vaan lausui nyrpeänä:<br />-Se sanotaan kutzee,<br />ja käänsi selkänsä. <br />Jouluna 2005.<br /><br /><br />Sain kai jonkun kirjan myös jouluna 2006, vaan kun en muista.<br /><br />7. Tyler Anne: Amerikan lapset.<br /><br />Ostin tämän itselleni lahjaksi ja avasin jouluaattona. Kirja katosi, ennen kuin ehdin lukea sitä. Nyt odotan, että joku päivä se löytyy jostain tavaralaatikosta, johon on piilotettu pikasiivouksessa pöydällä ja lattialla vuorina olleet tavarat. Vielä se löytyy ja on varmasti muiden Anne TYlerin kirjojen tapaan elämys.<br />Jouluna 2007 <br /><br /><br />8. Lahiri: Tuore maa.<br /><br />Jhumpa Lahiri on kirjailija, josta ei voi sanoa mitään. Ei voi kertoa, mitä hänen novellinsa merkitsevät, koska sitä ei pysty sanoilla kuvaamaan. Olisikohan tärkein kirjailija minulle?<br />Jouluna 2008<br /><br /><br />9. Adiga: Valkoinen tiikeri.<br /><br />Hieno, herättelevä tarina nyky-Intiasta. Me emme tiedä, millaista elämä siellä oikeasti on. Me emme näe sitä kastilaitoksen tuomaa todellisuutta televisiossa tai elokuvissa tai Intian matkoilla. Meidän pitää tietää.<br />Jouluna 2009<br /><br /><br />10. Gavalda: Lohduttaja.<br /><br />Sain mieheltä tänä jouluna, koska mies sai lahjakortin, jolla sai valita muutamasta kirjasta yhden, ja valitsin niistä tämän. En ole vielä aloittanut, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Olen pitänyt Anna Gavaldan aikaisemmista kirjoista kyllä.<br />Jouluna 2010Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-23085277653822091922010-09-07T13:15:00.000-07:002011-02-20T13:16:10.051-08:003ABSCHIED<a href="http://kaisasaarikorpi.net">takaisin</a><br /><br />Näin ja kuulin sunnuntaina 5.9 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Anne Teresa De Keersmaekerin ja Jérôme Belin tanssiesityksen 3Abschied. Teos oli tehty Mahlerin lauluun Der Abshied (Jäähyväiset) teoksessa Das Lied von der Erde (käännetään yleensä Maan laulu).<br /><br />Teos oli hämmentävä, häiritsevä suorastaan. Niin häiritsevä, ettei se jätä rauhaan pitkän ajan päästäkään. Heti aluksi taidenautinnon pyhä kokemus rikottiin. Orkesteri istui paikallaan ja tanssija De Keersmaeker istui myös. Kuuntelimme nauhalta vanhaa levytystä Mahlerin laulusta. De Keersmaeker keskeytti sen yllättäin ja nousi pitämään luoentoa kuinka hän kuuli tämän teoksen, kuinka hän meni laulutunneille voidakseen laulaa sen, eikä se onnistunut. <br />- Aivan kuin heti otettuasi ensi askeleet yrittäisit kiivetä Himalajalle, oli lauluopettaja sanonut.<br /><br />Ictus-ensemble esitti kappaleen, solistina mezzopsopraano Ursula Hesse von den Steinen. De Keersmaeker imitoi soittajia, kulki orkesterin joukossa. Aloitus oli hieno, kun hän asettui kapellimestarin rinnalle ja matki tämän liikkeitä. Mutta mieleen tuli klovni. Odotin tanssia, mutta sen kummempaa tanssia ei tullut.<br /><br />Toisessa osassa koreografi Bel otti ohjat käsiinsä. Hänkin piti pitkän alustuksen omista tarkoituksistaan. Hän esitti oman näkemyksensä käyttäen orkesterin jäseniä tanssijoina. Hän kehotti heitä yksi kerrallaan poistumaan kesken kappaleen ja viimeisenä soittamaan jäi yksinäinen käyrätorven soittaja. Sitten otettiin uudestaan ja tällä kertaa Bel pyysi orkesterin jäseniä näyttelemään kuolemista kesken kappaleen. Kömpelöt tippumiset lattialle, kun soitin oli ensin asetettu turvaan, tuntuivat naurettavilta. Ja niin yleisö niihin reagoikin. ASina kun joku "kuoli", yleisö nauroi. Ja kaiken huipuksi tämän kuolemisosuuden päälle tuli myös aplodit. Outoa.<br /><br />Viimeinen osa oli Belin koreografia, De Keersmaeker esiintyi. Hän lauloi pianistun säestyksellä hennolla kouluttamattomalla äänellään Mahlerin laulun ja vähän tanssi siinä samalla. <br /><br />Odotin tanssia ja petyin tanssin puuttumiseen. Odotin nautintoa ja kosketusta, mutta olin häiriintynyt ja ihmeissäni. En tiedä vieläkään, mitä ajatella. Älkää siis kysykö, pidinkö esityksestä.<br /><br />Taiteen pitää ravistella. Tämä esitys kyllä ravisteli. Mutta saiko se mitään aikaan ravistelullaan? Ehkä osaan vastata paljon myöhemmin. Kokemus kyllä syntyi ja jatkuu edelleen.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-14576247012567736032010-08-04T13:17:00.000-07:002011-02-20T13:17:48.468-08:00Hustvedt: Amerikkalainen elegia<a href="http://kaisasaarikorpi.net">takaisin</a><br /><br />Siri Hustvedtilla on mielenkiintoinen yritys tehdä romaani tapahtumista ja tarinoista ja niiden vaikutuksesta ihmisen elämään. Ei niinkään itse henkilöistä. Seurauksena on se, että henkilöt jäävät kovin etäisiksi. Mutta niin jäivät henkilöt myös Hustvedtin ensimmäiseksi suomennetussa kirjassa <span style="font-style:italic;">Kaikki mitä rakastin</span>. Samat taiteilijaälyköt pyörivät tässäkin kirjassa; taidemaalarit, valokuvaajat ja kirjailijat. Taaskin joku on huippu ja jotkut heistä vasta tiellä huipulle. Ja löytyypä sekin, joka jää keskinkertaiseksi. <br /><br />Tässä kirjassa kokoelmaa täydentää minä-kertoja-psykiatri. Henkilö onkin välttämätön osa. Hänen kauttaan tulevat tarinat. Meistä kukaan ei ole se, mitä itse kuvittelemme. Me normalisoimme elämämme hirveän outouden tarinoilla. Kuolleen isän kirjeistä löytyvät tapahtumat selittävät sitä, miksi isästä tuli sellainen kuin hän oli. Millainen ihminen hän uskoi olevansa. Potilaiden tarinat ovat taustana sille, että heistä tuli sellaisia kuin he nyt ovat, millaista elämää he päättävät niiden pohjalta elää. <br /><br />Miten elää sen kanssa, että WTC:n tornit romahtivat? Että ihmiset putosivat? Miten elää sen kanssa, että oma lapsi putoaa ikkunasta? Miten lapsi itse elää sen tapahtuman kanssa? Ruumiilliset vammat parantuvat, tai sitten eivät. Niiden kanssa lapsi pärjää niin kuin pärjää. Mutta miten lapsi elää elämänsä mukanaan tarina siitä, että hän putosi ikkunasta? Miten se tarina muuttaa lapsen loppuelämän.<br />Ja miten paljon vaikuttavat kaikki ne salaisuudeksi jäävät tapahtumien taustat? Väärät käsitykset, luulot? Miten tarinat muuttavat meidät ja elämämme?<br /><br />Kirjassa on paljon unia. Toisten unet ovat minusta tylsiä. (Sinusta ei olisi tullut psykiatria, sanoo vieressä istuva mieheni.) Mutta tarinoiden ja tapahtumien unohtuneita taustoja ne varmaan kuvaavatkin. Jos olisin ymmärtänyt sen alun alkaen, olisin lukenut unikuvauksetkin tarkemmin ja ajatuksella. <br /><br />Hustvedt, Siri 2008. <span style="font-style:italic;">Amerikkalainen elegia</span>. Suom. Kristiina Rikman. Otava.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-52492488833589337992010-07-24T04:40:00.000-07:002011-02-21T04:41:16.315-08:00Adichie: Purppuranpunainen hibiskus<a href="http://kaisasaarikorpi.net">Takaisin</a><br /><br />Adichien edellinen suomennettu kirja <span style="font-style:italic;">Puolikas keltaista aurinkoa </span> on hieno kuvaus Nigeriasta ja Biafran sodasta 60-luvulla. Hänen esikoisromaaninsa <span style="font-style:italic;">Purppuranpunainen hibiskus</span> on käännetty nyt suomeksi. Kirja kertoo ahtaan uskovaisen kodin ilmapiiristä ja todellisuudesta nuoren tytön näkökulmasta. Jäykkä uskovaisuus ja elämän ahtaus sellaisessa kodissa tuntuu olevan samanlaista niin Nigeriassa kuin Suomessakin. Fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn asteet voivat olla erilaisia eri perheissä kaikissa kulttuureissa, mutta elämän kapeutuminen on tunnistettavaa. <br /><br />Kirja antaa elävän kuvan nigerialaisesta elämästä vuosia myöhemmin kuin edellisessä kirjassa. Loistava kirja. Oli mukava löytää kirja, jota ei halunnut laskea käsistään. Luin sitä hitaasti, ettei se vain loppuisi liian pian. <br /><br />Adichie, Chimamanda Ngozi 2003: <span style="font-style:italic;">Purppuranpunainen hibiskus</span>. [Käännös Kristiina Savikurki 2010]. Otava.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-27594852493182155842010-07-06T04:42:00.001-07:002011-02-21T04:45:36.188-08:00Shamsie: Poltetut varjotPakistanilais-brittiläisen nuoren naisen romaani Nagasakin atomipommista ja englantilaisten lähdöstä Intiasta 1945, Pakistanin valtion syntymisestä, Afganistanin sodasta ja Yhdysvalloista WTC:n iskujen jälkeen. <br /><br />Tärkeä puheenvuoro sodan mielettömyydestä, turhasta, epäoikeudenmukaisesta kärsimyksestä; vihasta ja vihollisista, ystävyydestä ja uskollisuudesta. Miten vaikea onkaan ymmärtää toista uskontoa harjoittavaa, toisesta kulttuurista tulevaa. <br /><br />Afgaanimies yrittää selittää nuorelle amerikkalaiselle naiselle:<br />"Sota on kuin tauti. Ennen kuin sen on sairastanut, sitä ei tunne. Tai ei, se on huono vertaus. Sairauksista sentään ajatellaan, että ne saattaa jonain päivänä saada itse.[...] Mutta sota - maat kuten omasi ovat aina sotimassa, mutta aina jossain muualla. Tämän takia te käytte enemmän sotia kuin mikään muu kansa; koska te ymmärrätte sodasta kaikkein vähiten. Teidän täytyy oppia enemmän." <br /><br />Nainen ei voinut ymmärtää. Hän saattoi ymmärtää vain väärin.<br /><br />Shamsie, Kamila 2009. <span style="font-style:italic;">Poltetut varjot.</span> Käännös Kristiina Drews ja Tommi Uschanov 2010. Gummerus.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-34765955252171283922010-06-27T04:46:00.000-07:002011-02-21T04:47:11.839-08:00Nooan kompassi<a href="http://www.kaisasaarikorpi.net">Takaisin</a><br /><br />Pidän Anne Tylerin kirjoista melkein aina. Niin nytkin. Hämmästyin taas sitä yksinkertaista tapaa kuvata uskottavia tunteita, tunnistettavia henkilöitä. <br /><br />Yksin elävä Liam jää eläkkeelle tahtomattaan. Hän huomaa eläkkeensä olevan kovin pieni. Elämäntapaa täytyy muuttaa. Tyttäret ja entinen vaimo eivät ymmärrä ollenkaan Liamin siirtymistä halpaan vuokra-asuntoon halvalle asuinalueelle. <br /><br />Isänä oleminen aikuistuville tyttärille, vanhenevan miehen rakastuminen itseään paljon nuorempaan naiseen, yksinäisyys. Tarkasti ja todesti kuvattuja elämäntilanteita. Liam on aina tuntenut vain surullisia naisia, äitinsä, tyttöystävänsä, molemmat vaimonsa. Surullisuus ja alakuloisuus vetää häntä puoleensa. Mutta sellaista elämää hän elää itsekin. <br /><br /><br />Tyler, Anne 2009: <span style="font-style:italic;">Nooan kompassi</span>. Käännös: Jaana Kapari-Jatta 2010. OtavaUnknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-68829031866822048482010-06-08T04:47:00.000-07:002011-02-21T04:48:22.362-08:00Kesävuori: Tarvitse minuaLoma on alkanut, kun on jaksanut ahmia ensimmäisen kirjan. Nyt riittää voimia muuhunkin.<br /><br />Kirja oli Saara Kesävuoren <span style="font-style: italic;">Tarvitse minua</span>. Pelottava kuva aikuisista, jotka tietävät, mikä lapselle on parasta. Epätoivoista yritystä kasvaa lapsesta aikuiseksi. Ja toisaalta lämmin kuva aikuisesta, joka antaa toisen olla ja kasvaa omaksi itseksi.<br /><br />Kirjassa väläytetään kohtauksia erilaisista parisuhteista. Piipahdetaan narsistin riippuvuudesta vapautumisen tarinassa; kertomuksessa siitä, kun yhteiselämä tekee elämän aina vain kapeammaksi; yksinäisyyden kuvassa. Paljonko ihminen tarvitsee toista? Mihin ihminen tarvitsee toista? Miten helposti sitä livahtaa suhteeseen, josta tulee kamala taakka. Eikä irti pääsekään helposti.<br /><br />Mutta ennen kaikkea kirjassa on värejä, ravistelevia maalauksia, huumaavia tuoksuja, kukkia, puita ja puutarha. Kirjan luettuani olen kylläinen kuin hyvässä taidenäyttelyssä käynnin jälkeen.<br />Tekisi mieli itsekin maalata. Ja nähdä tauluja, katsoa ja ihmetellä. Tuleekohan tästä taidenäyttelyjen kesä?<br /><br /><br />Kesävuori, Saara 2010: <span style="font-style: italic;">Tarvitse minua</span>. Tammi.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-87945413064346535352010-05-10T04:49:00.000-07:002011-02-21T04:49:45.511-08:00Into Eternityolin katsomassa ydinvoimamielenosoituksen jälkeen dokumenttielokuvan ydinjätteen loppusijoituksesta ja kuuntelemassa paneelikeskustelun siitä. Elokuva oli tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Into Eternity. Se kertoo Suomeen, Eurajoelle rakenteilla olevasta Onkalosta, johon on tarkoitus loppusijoittaa Suomen ydinvoimaloista jäävä ydinjäte. Elokuva oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia.<br /><br />Meillä lasketaan ydinvoimalan hintoja ja ne ovat huikeita. Mutta mukaan ei lasketa niitä valtavia summia, mitä jätteen loppusijoittamiseen joudutaan laittamaan. Suomen peruskallio on maailmassa riskittömin paikka loppusijoittamiseen. Ja kyllä meidän omat ydinjätteemme varmaankin täytyy omaan peruskallioomme sijoittaa. Siitä ei pääse enää mihinkään, kun se jäte on jo tuotettu.<br /><br />Paneelikeskustelussa olivat mukana Juhani Vira Posivasta (Onkaloa rakentava firma), Risto Paltemaa Säteilyturvakeskukseta, tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki, kansanedustaja Sanna Lauslahti Kokoomuksesta ja kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä Vasemmistoliitosta.<br /><br />Ydinjäte täytyy loppusijoittaa 100.000 vuodeksi. Ajatus on niin mieletön, että lisäydinjätettä ei kyllä kannattaisi enää tuottaa! Ydinjätettä kuitenkin on jo ja se täytyy sijoittaa, ei voi mitään. Niinpä Onkalo täytyy rakentaa. Jätteet sijoitetaan 400 kilometrin syvyyteen, systeemi vaikutti uskottavalta ja luotettavalta.<br /><br />Suurin riski on tulevaisuuden ihmiset sitten kun tieto kupariputkien sisällöstä on hävinnyt. Joku ehkä menee kaivamaan ne esiin ja avaamaan esimerkiksi 50.000 vuoden kuluttua, eikä radioaktiivinen säteily ole vielä hävinnyt. Kamalia tulevaisuuskuvia. Mutta ongelma on jo ja sille täytyy jotain tehdä. Eikä Onkaloa parempaa ratkaisua varmaankaan tule.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-54942386304448922642010-04-21T04:50:00.000-07:002011-02-21T04:50:40.615-08:00Piin elämäLuin aluksi hitaasti ja lopuksi vauhdikkaasti Yann Martelin kirjan Piin elämä. Ihastuttava kirja kertoo erityisesti tarinan kertomisesta. Jälkimauksi jäi hyvä mieli siitä, että oli saanut lukea hyvän tarinan. Mutta mikä siinä oli totta, mikä valetta, mikä liioittelua? Oikeastaan sillä ei ole väliä, vaikka se lopussa jäikin vaivaamaan. <br /><br />Päähenkilö Pii Patel kääntyy kirjan alkuvaiheissa kolmeen uskoon, hindu-uskoon, kristinuskoon ja islamiin. Ajatuksia herättävä alkuasetelma. Miksei? Pii toteuttaa määrätietoisesti kaikkien uskontojensa ulkoisia hartaus- ja käyttätymissääntöjä. Mutta hänen kertomassaan tarinassa päästään pienissä vihjeissä uskontojen syvempiin sisältöihin. Harmitti, etten tunne islamia ja hindulaisuutta tarkemmin. Monet pikkujutut jäivät varmasti huomaamatta.<br /><br />Tarina, jonka hän kertoo haaksirikkoutumisestaan, sisältää elementtejä kaikista näistä uskonnoista. Mutta vain etäisesti, siten, että lukija saa ilahtuneena oivaltaa. Tämähän on Nooan arkki, tämähän on paratiisista karkoittaminen, tämä liittyy hindulaisuuden syömiskäytäntöihin. <br /><br />Kirja täynnä tarinan kertomisen taitoa ja tarinan kuulemisen nautintoa. <br /><br />Martel, Yann 2003: <span style="font-style:italic;">Piin elämä</span>. Käännös: Helena Butzow. [Alkup. <span style="font-style:italic;">Life of Pii</span> 2001].Tammi.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-827288210707898315.post-64753544772115866182010-04-02T04:51:00.000-07:002011-02-21T04:51:36.650-08:00Kahdeksan surmanluotiaKiirastorstai-iltana olimme Lahdessa Teatteri Vanha Jukossa katsomassa Kahdeksan surmanluotia.<br /><br />Erittäin kunnianhimoinen yritys vapaalta teatteriryhmältä. Ja monin paikoin hyvin onnistunutkin. Ohjaaja yritti valottaa suomalaisten koulusurmien taustaa ja selittää sitä vuoden 1918 sodasta asti voimassa olevasta väkivallan kulttuurilla. Suomalaisella väkivallan kulttuurilla. Ja iso tekijä suomalaisissa väkivallan teoissa on alkoholi. Tie 1918 sodasta Pihtiputaan kahdeksan surmanluodin kautta koulusurmaajien luoteihin. <br /><br />Alkoholi vetäisi teatteriesityksessä pääroolin. Ja juuri alkoholinkäytön kuvaus oli epäonnistunein, epäuskottavin osuus. Musiikkiesityksiä oli paljon. Näyttelijät olivat loistavia laulajia ja soittajia. Mutta musiikkinumerot myös venyttivät esitystä. <br /><br />Heikoin puoli esityksessä oli pituus. Kolme tuntia ja 20 minuuttia, 15 minuutin väliaika. Se on liikaa. Karsia olisi pitänyt uskaltaa.<br /><br />Mutta mieleen tämä esitys jäi elämään. Siitä on keskusteltu miehen kanssa jo oneen otteeseen. Miten tämän menon saa loppumaan?Unknownnoreply@blogger.com0