Lokakuun lopussa luin Joel Haahtelan Lumipäiväkirjan. Mieheni arveli joka päivä lumen tulevan huomenna ja pihan oksien jäävän lumen alle koko talveksi. Ei tullut, ehdin silputa oksat, eikä lumi tullut senkään jälkeen. Ehdin varmaan kerätä laudatkin pois pihalta. Sitä paitsi Lumipäiväkirja oli niin ohut, ettei siihen käytetty lukuaika olisi pelastanut montaakaan oksaa lumen alta.
Lumipäiväkirja oli niin ohut, että katosi sanomalehtikasoihin tai maton alle. En löydä sitä enää, joten täytyy muistella ilman kirjaa. Ihan vatsaa kouraiseva vastuu vanhoista valinnoista. Mitä tuli tehtyä nuoruuden ymmärtämättömyydessä? Kun avasin oven, jätin muut avaamatta. Teinkö oikein? Ja miten olisivatkaan minun ja muiden tiet kulkeneet, jos olisin tehnyt toisin. Siinä Lumipäiväkirjan herättämiä ajatuksia.
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja. Tarkemmat tiedot sitten, kun kirja löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti