keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Hyvä äiti ja paha äiti

Äiti-teema jatkuu. Luin Heidi Köngäksen romaanin Jokin hänessä. Kirja kertoo tytöstä, jonka äiti on jättänyt jo pienenä siskon kasvatettavaksi. Monta vuotta väliaikaisesti, lopulta kokonaan. Toinen äiti oli niin hyvä ja huolehtivainen, ruokaa laittava ja vaatteista piittaava. Oikea äiti halusi vain juhlia ja pukeutua kauniisti ja matkustella ja seurustella ja olla rakastettu. Monta kertaa olen tuntenut itseni enemmän siksi pahaksi vieraaksi äidiksi. Oli helppo ymmärtää, kun elämän monien puolien yhdistäminen oli niin vaikeaa. Miten olla äiti ja samalla elämän moninaisuuteen sukeltava seikkailija?

Köngäs, Heidi 2008: Jokin hänessä. Otava.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Pettymys äidiksi

Menimme Kansallisteatterin Omapohjaan katsomaan libanonilaisen kirjailijan Wajdi Mouawadin näytelmää Poltto.

Tiesin sen verran tarinasta, että odotin välien selvittelyä äidin kanssa ja olin valmis heittäytymään siihen mukaan sydämeni pohjasta. Omista välien selvittelyistä on jo kauan, mutta silti se aina koskettaa ja kiinostaa. Nyt taidan selvitellä siinä samalla omaa äitinä selviämistäni. Tyttäreni Maria oli mukana.

Näytelmä oli pettymys. Se oli salapoliisitarina siitä, mitä äidille oli tapahtunut. Lapset selvittivät äitinsä menneisyyttä tämän kuoleman jälkeen. Ja äidillehän oli tapahtunut kauheita, siksi hän hiljeni ja käänsi selkänsä lapsilleen.

Minä haluaisin aina uudestaan ymmärtää, miksi äiti kääntyy pois päin silloinkin, kun ei tapahdu kauheita? Vai onko aina tapahtunut jotain kauheaa, jotain, mitä ei itse muista tai ymmärrä niin pahaksi? Ja ymmärtääkö äiti itse? Ovatko äidit aina pettymyksiä lapsilleen?

Wajdi Mouawad: Poltto. Kansallisteatterin Omapohja

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Metsänpimeää

Käytin sunnuntaipäivän lukien Siri Kolun kirjaa Metsänpimeä. Aloitin ennakkoluuloisena ja epäileväisenä. Mietin, mihin genreen kirja oikeastaan kuuluukaan. Se kertoo kirjallisuutta opiskelevasta nuoresta naisesta ja takaumat vievät hänet lukiovuosiin Keravalla. Aluksi tuntui, että takaumien aikaväli oli liian lyhyt, vain pari vuotta. Ja oliko kyseessä nuorten romaani.

Ennakkoluulot olivat turhia, kirja imaisi mukaansa. Ja se kertoo monta tarinaa, kuten päähenkilö lopussa itsekin totesi. Yksi niistä on lukiolaisen tytön kasvaminen opiskelevaksi nuoreksi naiseksi. Painajaismaisen lukioajan hiertävistä muistoista. Ennen kaikkea se kertoo kirjoista ja kirjojen voimasta. Se toi mieleeni oman nuoruuteni lukukokemukset. Uuden ymmärryksen ja silmien avautumisen monille asioille.

Yksi kirjan henkilöistä oli pianonsoitonopettaja, joka pienten oppilaiden konsertissa nosti tuolia aina sopivalle korkeudelle ja sieppasi esiintymistilanteen omakseen. Pienet oppilaat jäivät taustaksi ja opettajan varjoon. Pieni pysähdys tuli siinä kohdassa, olihan kirjailija ollut kerran paikalla oppilaitteni essintymistilanteessa. Taisin olla esikuvana opettajahahmolle.

Kannatti lukea. Kirjat ja metsä jäivät elämään sisälläni. Nuoruuden rajut tunteet, rakkauden ja kuoleman ensikosketukset nousivat niin vahvoina muistiin.

Hyvä irrotus vaaleista ja työstä.

Kolu, Siri: Metsänpimeä 2008. Otava.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ondaatje: Divisadero

Sain äsken toiseen kertaan loppuun Ondaatjen kirjan Divisadero. Koskaan ennen elämässäni ei ole käynyt niin, että saatuani loppulauseen luettua, avaan siitä paikasta kirjan alusta ja aloitan uudestaan. Nyt kävi. Toisen kerran luin hitaasti ja huolella, ja kauan.

Ensimmäisellä kerralla päästessäni loppuun olin hämmentynyt ja pettynyt, vihainen kirjailijalle, joka jätti minut siihen. Tunsin samaa tuskaa kuin kirjan henkilöitten täytyi tuntea joutuessaan luopumaan ihmisistä, saamatta tietää, miten heille on käynyt.

Toinen lukeminen avasi aivan uuden ymmärryksen. Kirjan rakenne on ihmeellinen spiraali. Samat aiheet, tapahtumat, samantyyppiset henkilöhahmot kertautuvat aina uudessa aikakaudessa, uudessa ympäristössä ja tilanteessa. Samantapaiset tapahtumat ja tunteet vahvistavat toisiaan. Päähenkilö Anna elää ne kaikki läpi ensin omassa elämässään, sitten miesystävänsä muistoissa ja vanhan kirjailijan päiväkirjoissa. Äidit, isät, lapset; pakomatkat, kaipaamiset, löytämiset ja menettämiset. Aina ja kaikkialla joku elää niissä hetkissä.

Kirjan henkilö Anna kuvaa koko kirjan ydinajatuksen: "Taipumus palata menneisiin tapahtumiin on kuin villanella-laulu, joka ei suostu etenemään lineaarisesti, vaan kiertelee ja kaartelee tuttujen hetkien ja tunteiden ympärillä. Vain uudelleen lukemisella on merkitystä, sanoi Nabokov.[...] Me elämme keskellä lapsuudesta kumpuavia muistoja, jotka ryhmittyvät ja kaikuvat halki koko elämämme, aivan kuten lasinsirpaleet kaleidoskoopissa ilmaantuvat aina uusina muotoina, muistuttavat laulua kertosäkeineen ja loppusointuineen ja jäsentyvät yhdeksi ainoaksi yksinpuheluksi. Elämme alituisesti omien tarinoidemme toisintojen keskellä, kerrommepa mitä tarinaa tahansa." (Ondaatje 2008, 160)

Enää en ole hämmentynyt, enkä pettynyt. Olen hiljaa ja haltioissani.

Ondaatje, Michael 2008: Divisadero. Suom. Juhani Lindholm. Otava.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Tavallisia ihmeitä novellipiirissä

Eilen oli novellipiiri meillä.

Meitä on neljä naista, jotka olemme tavanneet yhteisessä novellipiirissä jo 18 vuoden ajan. Olemme eri aloilta, kaksi musiikin ammattilaista, psykiatri ja sosiaalityöntekijä. Kun aloitimme, lapsemme olivat pieniä, eikä mitenkään ollut mahdollista, että ehtisimme lukea kaikki saman kirjan joka kuukausi. Siksi valitsimme novellit. Tapaamme toistemme kodeissa neljä kertaa syksyllä ja neljä keväällä. Se, jonka luona olemme, lukee yhden tai useampia novelleja ja keskustelemme niistä.

Tällä kertaa olimme siis meillä ja luin kolme Carol Shieldsin novellia kokoelmasta Naamiaispuvut (2000). Kokoelma on julkaistu suomeksi teoksessa Tavallisia ihmeitä. Novellit olivat nimeltään Peilit, Uutta musiikkia ja Puuttuva kirjain.

Ja ihastuttavan tavallisia tarinoita Shields osaakin kertoa. Hän kirjoittaa tavallisenoloisista naisista (jotka ovat kuitenkin usein kirjailijoita tai tutkijoita). Heidän miehensä ovat usein vähän värittömiä ja naisiaankin tavanomaisempia (silti usein kirjailijoita myöskin). Naisten rikasta ja moninaista, koko ajan laajentuvaa maailmaa Shields kuvaa taitavasti. Vaikka moni novelli on kirjoitettu miehen äänellä ja hänen näkökulmastaan katsottuna, tuntuu, ettei miehen monipuolinen maailma pääse näkyviin ollenkaan. Naiset heräävät elämänsä kukoistukseen keski-iän alkaessa ja lasten kasvaessa, miehet lakastuvat ja kaventuvat ikäviksi tylsimyksiksi. Naisista tulee toimijoita, miehistä tarkkaijoita. Näin käy Shieldsin novelleissa, ei kai kuitenkaan oikeassa elämässä. Vai eikö uuteen mittaan kasvava nainen näe miehestään muuta kuin häipyvän varjon?

Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä (2008). Alkup. The Collected Stories. Otava.

lauantai 30. elokuuta 2008

Moniuloitteinen kokemus: Next of Kin

Olin eilen katsomassa Aleksanterin teatterissa Tero Saarinen Companyn nykytanssiesitystä Next of Kin. Tunnin mittaisen esityksen musiikin oli säveltänyt ja esitti Jarmo Saari. Muusikko kulki siellä tanssijoiden joukossa, osana esitystä ja soitti erilaisia soittimia, esimerkiksi viinilaseja. Tunnelma oli uskomattoman intensiivinen. Unenomaiset tapahtumat näyttämöllä kuljettivat katsojan alitajuntaa.

Tero Saarisen esitysten jälkeen on tapana, että Saarinen ja muutama esiintyjä istuvat lavalle yleisön eteen vastaamaan kysymyksiin. Se on hieno tapa, joka voisi yleistyä enemmänkin. Kokemuksen jakaminen esiintyjien kanssa tuo täyteläisen lisän tapahtumaan.

Oli mukavaa istua esityksessä vierekkäin lasteni, Pekan, Kaisan, Marian ja Joonaksen kanssa. Oli mukavaa istua viinilasilliselle ja keskustella nähdystä. Monella tavalla siis tärkeä tapaus.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Tuomari Nurmio ja Hunajaluut

Olin perjantaina Tavastialla Tuomari Nurmion ja Honey B. & T. Bonesin keikalla. Honey B. esiintyi salanimellä Hunajaluut. Hieno yhdistelmä. Oli nautinto kuunnella vanhoja tuttuja kappaleita, jotka ovat pitkäksi aikaa jääneet vinyylipinoon ja kasettilaatikkoon omaan rauhaansa.

Oli jännittävää seistä eturivissä nuorison kanssa, joka oli nuorempaa kuin omat lapseni. Tuomari Nurmio kolahti heihinkin. Puolet porukasta oli kyllä omaa ikäluokkaani, mutta he seisoivat salin takaosassa.

Lähes kaksituntisen esiintymisrupeaman jälkeen kävelin tyytyväisenä asemaa kohti. Samalla laskin, että vain kolme kappaletta niistä kymmenistä oli sellaisia, joita en tunnistanut ennestään. Kovin pitkää keikkailu-uraa ei ole edessä, jos uutta musiikkia ei synny.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Munro: Sanansaattaja

Luin juuri Alice Munron kirjan Sanansaattaja. Hän kertoo siinä sukunsa tarinan 1700-luvulta alkaen jännittävällä tavalla. Tapahtumat, muutot paikasta toiseen, syntymät ja kuolemat perustuvat tosiasioihin. Mutta Munro rakentaa historiallisten tositapahtumien ja löydettyjen kirjeiden rakentamalle perustalle fiktiivisiä tuokiokuvia esi-isiensä elämästä. Pieniä palasia, jotka paljastavat paljon enemmän kuin pelkästään sen hetken, jota hän kuvaa. Matka jatkuu sukupolvesta toiseen aina Alice Munron omaan lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen saakka. Erityisesti hänen romaaninsa Kerjäläistyttö saa näiden kertomusten mukana raamit ympärilleen. Tämä oli lukunautinto ainakin tällaiselle Alice Munro -fanille, joka on lukenut kaikki häneltä suomennetut teokset.

Munro, Alice (2006, suom. 2008): Sanansaattaja. Kertomuksia. Suom. Kristiina Rikman. Tammi.
Munro, Alice: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta. Suom. Kristiina Rikman. Tammi.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Ensimmäinen Aleksis Kivi laulusävellyskilpailu

Olipa hauska ilta Swengissä! Täysi sali ihmisiä oli kuuntelemassa ensimmäisen Aleksis Kivi laulusävellyskilpailun osallistujia. Kutsusäveltäjiä oli kuusi: Raine Ampuja, Timo Hongisto, Juha Määttänen, Altti Uhlenius, Jani Uhlenius ja Harri Vuori. Jokainen oli säveltänyt kaksi Kiven runoa, jotka nyt esitettiin. Illan juonsi lyömättömällä huumorilla Hente Simolin. Hongiston kolme poikaa näkyivät lavalla. He saivat kolmestaan edustaa säveltäjäesittelyssä myöhässä ollutta isäänsä ja soittivat ja lauloivat useissa esityksissä. (Ja kaikki kolme ovat entisiä oppilaitani.)

Yleisö sai äänestää suosikkinsa. Se oli Aija Korhosen esittämä Altti Uhleniuksen sävellys. (Aijakin on entinen oppilaani.) Toiseksi suosituin oli Timo Hongiston säveltämä Ruususolmu mieskuorolle. Omasta mielestäni tämä oli kisan paras teos, mutta teatterilaisten suuri edustus äänesti parhaaksi kumppaninsa Altin. Huvittavaa oli, että yleisön suosikki sai palkinnoksi vapaaliput Järvenpään teatterin vappunäytökseen. Altti soittaa kyseisessä esityksessä ja hänen vaimonsa laulaa. Niinpä hän luovutti liput toiseksi tulleelle Timolle, jonka poika Jussi esiintyy myös. Onkohan liput siihenkin perheeseen jo ostettuna?

Tuomaristoon kuuluivat näyttelijä Mira Kivilä, laulaja Satu Kaarisola-Kulo ja kulttuuriasiain päällikkö Mikael Karikoski. He valitsivat kisan voittajaksi Altti Uhleniuksen säveltämän runon Sota. Komea laulu mieslaulajalle ja pianolle. Hyvä Altti! Voittaja sai kunniakirjan, jonka hän itse oli tehnyt. Aleksis Kiven kuva oli anopin runokirjasta skannattu ja kunniakirja teatterin tulostimella tulostettu. Tilaisuus oli yleisölle ilmainen, mutta osallistuvien säveltäjien piti maksaa 10 euroa. Koko potin sai voittaja.

Tämmöistä voi olla vain Järvenpäässä!