maanantai 14. syyskuuta 2009

Muiden elämä

Näin elokuvakerhossa lauantaina Muiden elämä. Se oli pysähdyttävä elokuva. Samanlainen epätodellinen huomio kuin Sofi Oksasen Puhdistuksen luettuani: niin vähän aikaa sitten ihmisillä oli noin kamalaa elämässään. Ja niin lähellä. Ja he uskoivat siihen, ainakin jotkut heistä.

Elokuva kertoo muutamista kuukausista Itä-Berliinissä vuonna 1984, viisi vuotta ennen muurin murtumista. Niin turhaa ihmisten tuhoamista. Miten voisi estää sen, ettei historia enää toistaisi itseään?

maanantai 4. toukokuuta 2009

Onko minä olemassa?

Eilisessä novellipiirissä Vuoren Marja luki Orhan Pamukin kirjasta Musta kirja tarinan Silmä. Se herätti paljon ajatuksia ja keskustelua.

Mikä on minä? Olen rakentanut itseni tietyn näköiseksi ihmiseksi, tiettyjä asioita harrastavaksi, tiettyä työtä tekeväksi. Haluan olla jonkunlainen ihminen ja minua tarkkailee koko ajan silmä. Tuo silmä tekee havaintoja siitä, muistutanko sitä ihmistä, jollainen haluaisin olla.

Koskaan en pääse eroon tästä rakentamastani ihmisestä. Istun kotonani sellaisessa ympäristössä, jollaisessa uskon haluamani henkilön asuvan. Päälläni ovat sellaiset vaatteet, jollaisiin uskon haluamani henkilön pukeutuvan. Mutta mikä sitten on minä? Jos olen rakentanut tästä ihmisestä haluamani kaltaisen, onko minussa jotain, mikä ei ole tehtyä ja rakennettua ja suunniteltua? Onko olemassa joku minä?

perjantai 1. toukokuuta 2009

Ihmiset väkijoukossa

Olimme taas vappuaaton tradition mukaan Bio Rexissä katsomassa mykkäelokuvaesitystä. Elokuvaesityksen järjestää aina Sodankylän elokuvajuhlat. Tämänvuotinen elokuva oli King Vidorin Ihmiset väkijoukossa ja sen säesti Otto Donnerin orkesteri.

Elokuva oli mykkäelokuvaksi aika moderni. Siinä kosketeltiin rakastumista, riitaantumista, etääntymistä. Kipeitä ja tuttuja tuntemuksia. Ohjaaja halusi varmaankin näyttää, että kuhisevan joukon sisällä elävät yksilöt tuskineen ja iloineen.

Monenlaisia kysymyksiä nousi jälkikeskustelussa esille. Pitääkö mykkäelokuvan musiikin sulautua huomaamattomaksi? Saako se olla osoittelevaa? Saako se olla vitsikästä?
Edellisessä näkemässäni mykkäelokuvassa, Chaplinin Nykyajassa, Radion sinfoniaorkesteri soitti Chaplinin itse säveltämän taustamusiikin. Ohjaajan omat vitsit ja osoittelevuudet täytyy hyväksyä.
Mutta toisaalta on virkistävää kuulla uusia versioita. Kaikki sen ajan säestysmusiikki ei ehkä ole palauttamisen arvoistakaan ja silloin uusi versio on tarpeen.

Oli miten oli, elävän musiikin säestämät mykkäelokuvaesitykset ovat upeita kokemuksia.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Inishmaanin rampa

Käytiin Terhon kanssa Järvenpään teatterissa katsomassa Inishmaanin rampa. Tarina rammasta pojasta, joka on kylänsä ja tilansa vanki. Siitä surusta, että kun lopulta uskaltaa, elämä pettää.

- Totuus on helpompi kestää kuin pelko siitä, miten paha totuus on, sanoi Rampa-Billy. Katsoja tiesi enemmän ja toivoi, että hän ei koskaan kuulisi oikeaa totuutta, koska se oli pahempi kuin hän osasi kuvitellakaan. Lause jäi vaivaamaan mieltä. Se kuulostaa niin oikealta. Minäkin haluaisin mieluummin totuuden. Mutta kestäisinkö oikein pahan totuuden? Olisiko parempi elää väärän tiedon kanssa? Kyllä minulla täytyy olla oikeus tietää, miten paha totuus on. Mutta onko minulla oikeus kertoa pahatkin totuudet muille ihmisille?

Entä jo se koskee ilmastonmuutosta, kysyy Terho. Eikö olisi onnelisempaa kuolla tietämättä siitä mitään, jos pahin tapahtuu kuitenkin vasta myöhemmin?

Onpa hyvä, että Järvenpäässä on tämmöinen teatteri.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Hanasaari A

Järvenpääläiset Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen ovat tehneet upean dokumentin Hanasaaren hiilivoimalan purkamisesta. Elokuva onkin ansiosta päässyt Tampereen lyhytelokuvajuhlien sekä kansainväliseen että kotimaiseen kilpailusarjaan. Toivon Hanasaarelle menestystä. Kuvat olivat hienoja. Muurahaismaiset työkoneet popsimassa suuhunsa tiiliseiniä. Valojen, varjojen ja värien leikkiä. Ja mielenkiintoista oli kuulla elokuvan teosta, esimerkiksi kiipeilyistä korkeaan sähkölaitoksen piippuun (150 metriä!), jossa kamera räpsytteli kuvia 15 sekunnin välein. Ja kameraa piti käydä välillä asentamassa uudestaankin.

Joten, jos menet Tampereelle, käypä katsomassa Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen Hanasaari A (perjantaina 6.3 klo 10.00, Plevna ja lauantaina 7.3 klo 20.00, Plevna). Jos Tampereelle asti pääset, käy katsomassa samalla reissulla myös oman poikani Joonas Rutasen ja hänen ystävänsä Mika Kurvisen yhdessä tekemä fiktiivinen lyhytelokuva The Man in the Middle (torstaina 5.3 klo 10.00 Plevna).

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Isättömät isän tytöt

Kävimme katsomassa Olli Kortekankaan oopperan Isän tyttö. Jäi vähän ristiriitainen tunnelma. Musiikki oli monin paikoin ihan mielenkiintoista. Loppukohtauksen virsiteema vain latisti musiikillisesti koko jutun. Näitä nyt on kuultu jo niin paljon. Ehkä siihen oli haluttu koota koko sadan vuoden kaaren melodia-ideat. Ikävästi jäi hankaamaan tuo kohta kuitenkin.

Tarina oli suomalaisen naisen historia vuodesta 1917 vuoteen 2007. Se kerrottiin kolmen naisen elämän kautta. Olihan siinä tuttua. Ja uusi oivalluskin syntyi. Vuonna 1917 syntynyt pikku-Siiri eli ilman isää, koska isä oli sisällissodan haavoittama, ei pystynyt olemaan isänä lapselle. Vuonna 1945 syntynyt Anna eli isättömänä, koska isä kuoli sodassa näkemättä lastaan koskaan. Vuonna 1968 syntynyt Vera ei isättömänä, koska vanhemmat erosivat ja isä alkoholisoitui. Isättömien suomalaisten lasten ketju, kolmanteen polveen saakka. Jokohan se voisi päättyä?

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Nykyaika

Kävimme perjantaina katsomassa mieheni kanssa Chaplinin Nykyajan Finlandia-talossa. Radion Sinfoniaorkesteri säesti. Se oli hieno kokemus. Koskettava musiikki, koskettava elokuva. Yllätyin kun tajusin, että Chaplin oli itse säveltänyt koko musiikin. Tällaisia elokuvia täytyy olla, tällaista musiikkia täytyy saada kuulla. Taiteen syntymistä pitää tukea.