perjantai 14. marraskuuta 2008

Pettymys äidiksi

Menimme Kansallisteatterin Omapohjaan katsomaan libanonilaisen kirjailijan Wajdi Mouawadin näytelmää Poltto.

Tiesin sen verran tarinasta, että odotin välien selvittelyä äidin kanssa ja olin valmis heittäytymään siihen mukaan sydämeni pohjasta. Omista välien selvittelyistä on jo kauan, mutta silti se aina koskettaa ja kiinostaa. Nyt taidan selvitellä siinä samalla omaa äitinä selviämistäni. Tyttäreni Maria oli mukana.

Näytelmä oli pettymys. Se oli salapoliisitarina siitä, mitä äidille oli tapahtunut. Lapset selvittivät äitinsä menneisyyttä tämän kuoleman jälkeen. Ja äidillehän oli tapahtunut kauheita, siksi hän hiljeni ja käänsi selkänsä lapsilleen.

Minä haluaisin aina uudestaan ymmärtää, miksi äiti kääntyy pois päin silloinkin, kun ei tapahdu kauheita? Vai onko aina tapahtunut jotain kauheaa, jotain, mitä ei itse muista tai ymmärrä niin pahaksi? Ja ymmärtääkö äiti itse? Ovatko äidit aina pettymyksiä lapsilleen?

Wajdi Mouawad: Poltto. Kansallisteatterin Omapohja