keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kesäkuun novellit

Kesäkuu on ollut vielä kiireistä aikaa. Enpä ole pajon ehtinyt lukea, mutta jonkun novellin kuitenkin aina illalla. Siksi tähän minulle mieluisia novellikokoelmia:

Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.

Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.
Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.

Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.

Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta.

Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.

Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.

Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.

Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."
Tämä täytyy lukea uudestaan.