sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Alkuvuoden hidasta lukemista kaikkien touhujen keskellä

Luen hitaasti, kun elämä on niin täynnä tekemistä. Niinpä täytyy kirjoittaa blogiinkin harvoin, että on jotain kerrottavaa.

Vuoden taitteessa (vielä joululomalla) ahmin Rosa Liksomin Hytti nro 6. Kirja, jonka voisi lukea monta kertaa. Niin tosi tarina Neuvostoliitosta, että sen täytyy olla tosi. Ei arvostelua tai moitetta, ei ihailua tai palvontaa, vain mitä se oli. Ja kieli kuin runoa, mutta ei sokerista, eikä tekemällä tehtyä, vaan vapaalta tuntuvaa.  Tämä kirja on kokemus. Olen ostanut kirjan monelle lahjaksi. Ensin täytyy vain aina varmistaa, ettei lahjan saaja ole jo lukenut sitä. Yllättävästi moni ei ole.    

Liksom Rosa 2011: Hytti nro 6. WSOY 2011

Luin Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta kaksi kuukautta. Olimme menossa katsomaan Kansallisteatteriin lavastamoon Kristian Smedsin ohjaamaa Sad Songs from the Heart of Europe. Kirja unohtui minulta Ouluun hotellin sängyn alle. Onneksi miehellä oli oma kappale ja pääsin kotona taas jatkamaan, vaikka vieraasta kirjasta (oli se aluksi vähän epämukavaa).
Olin lukenut Rikoksen ja rangaistuksen nuorena, mutta epäilin koko ajan lukiessani, etten silloin varmaankaan jaksanut oppuun asti, koska kirja on niin pitkä. Loppuun päästyäni tiesin, että olin lukenut nuorenakin loppuun. En muistanut mitään etukäteen (paitsi TV-sarjan ja teatteriesitysten perusteella), mutta aina kun menin eteenpäin, tiesin lukeneeni sen ennenkin. Kirja oli yllättävän vetävä ja mielenkiintoinen. Sitä luki lopulta kuin dekkaria. Syystäkin klassikko siis.

Dostojevski, Fedor 1866: Rikos ja rangaistus. Suom.  M. Vuori. Kielen tarkastus Lea Pyykkö 1986. Karisto 1987.

Giordanon Alkulukujen yksinäisyys sujuikin sitten paljon nopeammin. Kirjan nimi antoi lupauksia jostain älyllisestä, varsinkin kun kirjalija on hiukkasfyysikko. No ei ihan sitä, mitä odotin. Mutta taitavaa kuvausta ihmisten erillisyydestä, kohtaamattomuudesta, ulkopuolisuudesta ja yrityksestä rikkoa sitä.

Giordano, Paulo: Alkulukujen yksinäisyys. Suom. Helinä Kangas. WSOY 2010.


Siilin eleganssia oli parikin ihmistä suositellut. Kirja siitä, että me luulemme olevamme sidoksissa kohtaloomme, emmekä näe, että niin ei ole. Kaikki voi muuttua. Jokaiselle, kaikki voi muuttua.
"Minä tiedän nyt, mitä ihmisen pitää kokea ennen kuolemaansa. Nyt pystyn sen kertomaan. Ennen kuolemaansa ihmisen on koettava, miten rankkasade vaihtuu valoon."(Renée Michel)

Pariisilainen ovenvartijarouva Renée Michel elää köyhänä upporikkaiden tyhjäpäitten kanssa samassa talossa. Hän on huippuälykäs, lukenut kaikki klassikot, innostuu Heideggerista ja Husserlista. Mutta yrittää peittää älykkyytensä naurettavuuksiin asti. Rikas tyttöparka Paloma ei halua elää tyhjää mutta varakasta elämäänsä, eikä näe pois pääsyä.  Se oli niin kummallista. Ei Suomessa olisi kovinkaan outoa, että siivooja on lukenut Anna Kareninan ja pitää sitä parhaana lukemanaan kirjana. Eikä Suomessa tarvitse kai pelätä, että varakkaan suvun vesa ei voisi päästä ihan arkiseen työelämään ja asumaan tavanomaiselle asuntoalueelle.
Tähän kirjaan petyin, mutta se meni hujauksessa kevyehkönä suupalana. Jos siis kaipaa kevyehköä suupalaa...

Barberry, Muriel 2006: Siilin eleganssi. Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus 2010.

Ja nyt menee taas aikaa, kun aloitin seuraavaksi Harjulan ja Prättälän kirjan Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Siinä on yli 700 sivua tiheää pientä tekstiä. Ehkä siitä ei sen enempää tarvitse kertoakaan.