tiistai 13. syyskuuta 2011

Syyskuun kummallisuudet

Innostuin Niels Fredrik Dahlin kirjasta Viime kesänä niin kovasti, että tilasin Huutonetistä hänen ensimmäisen suomennetun irjansa Matkalla ystävän luo. Kirja on saanut Norjan merkittävimmän kirjapalkinnon. Erikoinen tarina pojasta, joka aikuisena miehenä hoitaa norsua oloissa, joissa norsun ei pitäisi olla. Kahlittuna seinään, kylmässä norjalaisessa tallissa. Ja pahasta menneisyydestä. Paljon symboliikkaa, menneisyyden trauma aika ennalta arvattava. Mutta kyllö tmä silti kannattaa lukea.

Niels Fredrik Dahl 2002. Matkalla ystävän luo. Suom. Sanna Manninen. Bazar 2007.

Seuraavaksi siirryin kevyempään lukemiseen. Camilla Läckbergin Saarnaaja on vetävästi kirjoitettu dekkari. Luin sen ahmien. Loppuratkaisu on vain aika epäuskottava ja se kyllä pilaa dekkarin. Mitä kaikkea ihmisen verestä voi päätellä. Voiko päätellä verinäytteistä että tämä on isän ja tämä pojan ja tämä mikä on veljen ei ole isän eikä pojan? Taisi mennä kirjailijalta langat sotkuun.

Camilla Läckberg 2011. Saarnaaja. Suom. Outi Menna. Atschi! 2011.

torstai 1. syyskuuta 2011

J.M.Coetzee: Huonon vuoden päiväkirja.

Kun olin lukenut ensimmäisen luvun (Valtion alkuperästä), ajattelin:
-Voi miten rakastinkaan ensimmäistä lukua.
Rakastin niin, että teki mieli hengittää vähän kiivaampaan tahtiin.

Kun luin viimeisen luvun (Dostojevskista), ajattelin:
- Voi miten rakastinkaan kirjan loppua.

Siinä välillä ehdin olla hämmentynyt, vihainen, rasittunut, ilahtunut.

Kirjan rakenne on todella erikoinen. Aluksi pääroolissa ovat esseet otsikolla Vankkoja mielipiteitä. Samalla jokaisen sivun alalaidassa kulkee tarina miehestä, joka tapaa pesutuvassa ihastuttavan punapukuisen nuoren naisen, Anyan. Jossain vaiheessa alareunaan tulee toinenkin tarina. Anya alkaa kertoa elämästään, pesutuvassa tapaamastaan kirjailijasta ja miehestään Alanista. Lukeminen muuttuu hämmentäväksi. Pitäisikö essee lukea ensin, sitten kirjailijan tarina, sitten Anyan. Nopeasti ymmärsin, että Coetzee on halunnut minun lukevan jutut juuri näin, koska on sijoittanut ne samalle sivulle.

Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi televisiosarjaa, jossa lyhyet kohtaukset seuraavat toisiaan. Mutta sitten kohtaukset keskeytyvät kesken lauseen, sitä ei televisiosarjoissa yleensä tapahdu. Lukeminen alkaa muistuttaa musiikin kuuntelua. Eri soitinryhmät tunkevat toistensa ylitse tietoisuuteen. Tarinasta toiseen hyppiminen lauseet kesken jättäen häiritsee lopulta pahasti. Se suorastaan raivostuttaa. Sisäinen myrsky muistuttaa taas musiikin kuuntelua. Mietin, jaksanko edes lukea kirjaa kokonaan.

Ja sitten tuleekin suvanto. Kaikki tarinat ovat tasavertaisina sivulla, lauseet kerrotaan loppuun. Lukijakin voi rauhoittua. Esseet muuttuvat kevyemmiksi, kirjailijan tarina kertoo tulevasta, Anyan tarina kuvaa mennyttä. Lukija lukee taas innokkaana eteenpäin ja haluaa tietää, mitä tapahtui, jotta jouduttiin siihen tilanteeseen, mitä kirjailija kuvaa.

Kyllä tämä kannatti lukea, vaikka en osaakaan heti sanoa, onko kirja loistava vai epäonnistunut. Ainakin se jää vaivaamaan. En silti aio lukea sitä uudestaan tarina kerrallaan. Coetzee halusi minun lukevan sen näin.



J.M.Coetzee [2007]: Huonon vuoden päiväkirja.
Alkup. Diary of A Bad Year.
Suomentanut Seppo Loponen. Otava 2010.