keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Piin elämä

Luin aluksi hitaasti ja lopuksi vauhdikkaasti Yann Martelin kirjan Piin elämä. Ihastuttava kirja kertoo erityisesti tarinan kertomisesta. Jälkimauksi jäi hyvä mieli siitä, että oli saanut lukea hyvän tarinan. Mutta mikä siinä oli totta, mikä valetta, mikä liioittelua? Oikeastaan sillä ei ole väliä, vaikka se lopussa jäikin vaivaamaan.

Päähenkilö Pii Patel kääntyy kirjan alkuvaiheissa kolmeen uskoon, hindu-uskoon, kristinuskoon ja islamiin. Ajatuksia herättävä alkuasetelma. Miksei? Pii toteuttaa määrätietoisesti kaikkien uskontojensa ulkoisia hartaus- ja käyttätymissääntöjä. Mutta hänen kertomassaan tarinassa päästään pienissä vihjeissä uskontojen syvempiin sisältöihin. Harmitti, etten tunne islamia ja hindulaisuutta tarkemmin. Monet pikkujutut jäivät varmasti huomaamatta.

Tarina, jonka hän kertoo haaksirikkoutumisestaan, sisältää elementtejä kaikista näistä uskonnoista. Mutta vain etäisesti, siten, että lukija saa ilahtuneena oivaltaa. Tämähän on Nooan arkki, tämähän on paratiisista karkoittaminen, tämä liittyy hindulaisuuden syömiskäytäntöihin.

Kirja täynnä tarinan kertomisen taitoa ja tarinan kuulemisen nautintoa.

Martel, Yann 2003: Piin elämä. Käännös: Helena Butzow. [Alkup. Life of Pii 2001].Tammi.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kahdeksan surmanluotia

Kiirastorstai-iltana olimme Lahdessa Teatteri Vanha Jukossa katsomassa Kahdeksan surmanluotia.

Erittäin kunnianhimoinen yritys vapaalta teatteriryhmältä. Ja monin paikoin hyvin onnistunutkin. Ohjaaja yritti valottaa suomalaisten koulusurmien taustaa ja selittää sitä vuoden 1918 sodasta asti voimassa olevasta väkivallan kulttuurilla. Suomalaisella väkivallan kulttuurilla. Ja iso tekijä suomalaisissa väkivallan teoissa on alkoholi. Tie 1918 sodasta Pihtiputaan kahdeksan surmanluodin kautta koulusurmaajien luoteihin.

Alkoholi vetäisi teatteriesityksessä pääroolin. Ja juuri alkoholinkäytön kuvaus oli epäonnistunein, epäuskottavin osuus. Musiikkiesityksiä oli paljon. Näyttelijät olivat loistavia laulajia ja soittajia. Mutta musiikkinumerot myös venyttivät esitystä.

Heikoin puoli esityksessä oli pituus. Kolme tuntia ja 20 minuuttia, 15 minuutin väliaika. Se on liikaa. Karsia olisi pitänyt uskaltaa.

Mutta mieleen tämä esitys jäi elämään. Siitä on keskusteltu miehen kanssa jo oneen otteeseen. Miten tämän menon saa loppumaan?