maanantai 4. toukokuuta 2009

Onko minä olemassa?

Eilisessä novellipiirissä Vuoren Marja luki Orhan Pamukin kirjasta Musta kirja tarinan Silmä. Se herätti paljon ajatuksia ja keskustelua.

Mikä on minä? Olen rakentanut itseni tietyn näköiseksi ihmiseksi, tiettyjä asioita harrastavaksi, tiettyä työtä tekeväksi. Haluan olla jonkunlainen ihminen ja minua tarkkailee koko ajan silmä. Tuo silmä tekee havaintoja siitä, muistutanko sitä ihmistä, jollainen haluaisin olla.

Koskaan en pääse eroon tästä rakentamastani ihmisestä. Istun kotonani sellaisessa ympäristössä, jollaisessa uskon haluamani henkilön asuvan. Päälläni ovat sellaiset vaatteet, jollaisiin uskon haluamani henkilön pukeutuvan. Mutta mikä sitten on minä? Jos olen rakentanut tästä ihmisestä haluamani kaltaisen, onko minussa jotain, mikä ei ole tehtyä ja rakennettua ja suunniteltua? Onko olemassa joku minä?

perjantai 1. toukokuuta 2009

Ihmiset väkijoukossa

Olimme taas vappuaaton tradition mukaan Bio Rexissä katsomassa mykkäelokuvaesitystä. Elokuvaesityksen järjestää aina Sodankylän elokuvajuhlat. Tämänvuotinen elokuva oli King Vidorin Ihmiset väkijoukossa ja sen säesti Otto Donnerin orkesteri.

Elokuva oli mykkäelokuvaksi aika moderni. Siinä kosketeltiin rakastumista, riitaantumista, etääntymistä. Kipeitä ja tuttuja tuntemuksia. Ohjaaja halusi varmaankin näyttää, että kuhisevan joukon sisällä elävät yksilöt tuskineen ja iloineen.

Monenlaisia kysymyksiä nousi jälkikeskustelussa esille. Pitääkö mykkäelokuvan musiikin sulautua huomaamattomaksi? Saako se olla osoittelevaa? Saako se olla vitsikästä?
Edellisessä näkemässäni mykkäelokuvassa, Chaplinin Nykyajassa, Radion sinfoniaorkesteri soitti Chaplinin itse säveltämän taustamusiikin. Ohjaajan omat vitsit ja osoittelevuudet täytyy hyväksyä.
Mutta toisaalta on virkistävää kuulla uusia versioita. Kaikki sen ajan säestysmusiikki ei ehkä ole palauttamisen arvoistakaan ja silloin uusi versio on tarpeen.

Oli miten oli, elävän musiikin säestämät mykkäelokuvaesitykset ovat upeita kokemuksia.