Moniuloitteinen kokemus: Next of Kin

Olin eilen katsomassa Aleksanterin teatterissa Tero Saarinen Companyn nykytanssiesitystä Next of Kin. Tunnin mittaisen esityksen musiikin oli säveltänyt ja esitti Jarmo Saari. Muusikko kulki siellä tanssijoiden joukossa, osana esitystä ja soitti erilaisia soittimia, esimerkiksi viinilaseja. Tunnelma oli uskomattoman intensiivinen. Unenomaiset tapahtumat näyttämöllä kuljettivat katsojan alitajuntaa.

Tero Saarisen esitysten jälkeen on tapana, että Saarinen ja muutama esiintyjä istuvat lavalle yleisön eteen vastaamaan kysymyksiin. Se on hieno tapa, joka voisi yleistyä enemmänkin. Kokemuksen jakaminen esiintyjien kanssa tuo täyteläisen lisän tapahtumaan.

Oli mukavaa istua esityksessä vierekkäin lasteni, Pekan, Kaisan, Marian ja Joonaksen kanssa. Oli mukavaa istua viinilasilliselle ja keskustella nähdystä. Monella tavalla siis tärkeä tapaus.

Tuomari Nurmio ja Hunajaluut

Olin perjantaina Tavastialla Tuomari Nurmion ja Honey B. & T. Bonesin keikalla. Honey B. esiintyi salanimellä Hunajaluut. Hieno yhdistelmä. Oli nautinto kuunnella vanhoja tuttuja kappaleita, jotka ovat pitkäksi aikaa jääneet vinyylipinoon ja kasettilaatikkoon omaan rauhaansa.

Oli jännittävää seistä eturivissä nuorison kanssa, joka oli nuorempaa kuin omat lapseni. Tuomari Nurmio kolahti heihinkin. Puolet porukasta oli kyllä omaa ikäluokkaani, mutta he seisoivat salin takaosassa.

Lähes kaksituntisen esiintymisrupeaman jälkeen kävelin tyytyväisenä asemaa kohti. Samalla laskin, että vain kolme kappaletta niistä kymmenistä oli sellaisia, joita en tunnistanut ennestään. Kovin pitkää keikkailu-uraa ei ole edessä, jos uutta musiikkia ei synny.

Munro: Sanansaattaja

Luin juuri Alice Munron kirjan Sanansaattaja. Hän kertoo siinä sukunsa tarinan 1700-luvulta alkaen jännittävällä tavalla. Tapahtumat, muutot paikasta toiseen, syntymät ja kuolemat perustuvat tosiasioihin. Mutta Munro rakentaa historiallisten tositapahtumien ja löydettyjen kirjeiden rakentamalle perustalle fiktiivisiä tuokiokuvia esi-isiensä elämästä. Pieniä palasia, jotka paljastavat paljon enemmän kuin pelkästään sen hetken, jota hän kuvaa. Matka jatkuu sukupolvesta toiseen aina Alice Munron omaan lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen saakka. Erityisesti hänen romaaninsa Kerjäläistyttö saa näiden kertomusten mukana raamit ympärilleen. Tämä oli lukunautinto ainakin tällaiselle Alice Munro -fanille, joka on lukenut kaikki häneltä suomennetut teokset.

Munro, Alice (2006, suom. 2008): Sanansaattaja. Kertomuksia. Suom. Kristiina Rikman. Tammi.
Munro, Alice: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta. Suom. Kristiina Rikman. Tammi.

Ensimmäinen Aleksis Kivi laulusävellyskilpailu

Olipa hauska ilta Swengissä! Täysi sali ihmisiä oli kuuntelemassa ensimmäisen Aleksis Kivi laulusävellyskilpailun osallistujia. Kutsusäveltäjiä oli kuusi: Raine Ampuja, Timo Hongisto, Juha Määttänen, Altti Uhlenius, Jani Uhlenius ja Harri Vuori. Jokainen oli säveltänyt kaksi Kiven runoa, jotka nyt esitettiin. Illan juonsi lyömättömällä huumorilla Hente Simolin. Hongiston kolme poikaa näkyivät lavalla. He saivat kolmestaan edustaa säveltäjäesittelyssä myöhässä ollutta isäänsä ja soittivat ja lauloivat useissa esityksissä. (Ja kaikki kolme ovat entisiä oppilaitani.)

Yleisö sai äänestää suosikkinsa. Se oli Aija Korhosen esittämä Altti Uhleniuksen sävellys. (Aijakin on entinen oppilaani.) Toiseksi suosituin oli Timo Hongiston säveltämä Ruususolmu mieskuorolle. Omasta mielestäni tämä oli kisan paras teos, mutta teatterilaisten suuri edustus äänesti parhaaksi kumppaninsa Altin. Huvittavaa oli, että yleisön suosikki sai palkinnoksi vapaaliput Järvenpään teatterin vappunäytökseen. Altti soittaa kyseisessä esityksessä ja hänen vaimonsa laulaa. Niinpä hän luovutti liput toiseksi tulleelle Timolle, jonka poika Jussi esiintyy myös. Onkohan liput siihenkin perheeseen jo ostettuna?

Tuomaristoon kuuluivat näyttelijä Mira Kivilä, laulaja Satu Kaarisola-Kulo ja kulttuuriasiain päällikkö Mikael Karikoski. He valitsivat kisan voittajaksi Altti Uhleniuksen säveltämän runon Sota. Komea laulu mieslaulajalle ja pianolle. Hyvä Altti! Voittaja sai kunniakirjan, jonka hän itse oli tehnyt. Aleksis Kiven kuva oli anopin runokirjasta skannattu ja kunniakirja teatterin tulostimella tulostettu. Tilaisuus oli yleisölle ilmainen, mutta osallistuvien säveltäjien piti maksaa 10 euroa. Koko potin sai voittaja.

Tämmöistä voi olla vain Järvenpäässä!

Tuhat loistavaa aurinkoa pitkänäperjantaina

On pitkäperjantai, pitkästä aikaa hyvin tapahtumaton päivä. Sain loppuun Khaled Hosseinin kirjan Tuhat loistavaa aurinkoa. Kirja kertoo kahdesta afganistanilaisesta naisesta, Mariamista ja Lailasta. Tapahtumat liikkuvat 60-luvulta 2000-luvulle. Mariam on suunnilleen ikäiseni ja Laila taas tyttäreni Marian ikäinen. Siksipä saatoin elävästi verrata naisten elämää omaani ja tyttäreni elämään. Sain hämmästellä sitä, miten erilaista elämä voi olla muualla. Ja sain ihmetellä sitä, miten samanlaisia ihmisiä silti olemme. Afganistan muuttui paljon kiehtovammaksi ja läheisemmäksi. Kunpa Afganistanin naiset saisivat elämänsä takaisin.

Olin lukenut aiemmin Hosseinin kirjan Leijapoika. Sekin teki afganistanilaiset ihmiset tutuiksi, enemmän kuitenkin pojat ja miehet. Nyt sain näkökulman naisten elämään.

Hosseini, Khaled: Leijapoika. Suom. Erkki Jukarainen. Otava 2004.
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa. Suom. Kristiina Savikurki. Otava 2007.