olen lukenut näitä:
1. Dilek Güngör [2007]: Das Geheimnis meiner türkishen Groβmutter. Piper Verlag. München.
Ostin tämän Stuttgartista matkalla tyttäreni Marian luo Freiburgiin. Saksankieltä, jota oli helppo lukea. Niin helppo, että ajattelin kääntää sen suomeksi. Käänsin yhteensä 20 sivua. Sitten tajusin, että kustantaja valitsee, mitä kirjoja käännetään. Siihen se sitten jäi, mutta olihan se mielenkiintoista.
Kirja kertoo nuoresta, Saksassa syntyneestä, turkkilaisten vanhempien tyttärestä. Hän tutustuu 80-vuotiaaseen isoäitiinsä vasta tämän kuolinvuoteella ja viettää Atalaniassa sukulaistensa parissa useita viikkoja. Turkkilaisen maalaiskylän elämä on aivan toisenlaista kuin mihin hän on Berliinissä tottunut. Mutta löytyy sieltä myös yllättäviä yhteisiä asioita. Isoäidin kanssa onkin helppo keskustella rikkoutuneesta miessuhteesta. Nainen oppii asennoitumaan uudella tavalla elämäänsä ja valintoihinsa. Ihan kiva kirja muutenkin kuin saksankielen harjoituksena.
2. Harlan Coben [2009]: Long Lost. Orionbooks. Great Britain.
Tämänkin toin Saksasta, kirja on englanninkielinen. Luin sen, vaikka se oli paikoin ihan liian toiminnallinen ja väkivaltainen makuuni. Vetävästi kirjoitettu, kiinnostava murhatutkimus. Loppuratkaisu oli yllättävä ja sehän on tällaisissa kirjoissa palkitsevaa.
3. Yasmina Khadra [2005]: Attentaatti. Käännös Lotta Toivanen. WSOY 2008.
Tämä algerialaisen upseerin salanimellä kirjoittama romaani löytyi 3,95 eurolla Citymarketin poistokorista. Se oli löytö. Kirja kertoo elävästi elämästä Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Aviomies tutkii vaimonsa itsemurhaiskun jälkeen tämän elämää. Hän ei ole tuntenut vaimoaan ollenkaan. Sitä ihmettelee lukijakin ja saa vastauksen. Haluan lukea lisää tämän kirjailijan kirjoja.
Ja nyt on menossa
4. Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain.
En siis täysin häneen pettynyt. Kerron sitten kun olen lukenut.
torstai 28. heinäkuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Kesäkuun novellit
Kesäkuu on ollut vielä kiireistä aikaa. Enpä ole pajon ehtinyt lukea, mutta jonkun novellin kuitenkin aina illalla. Siksi tähän minulle mieluisia novellikokoelmia:
Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.
Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.
Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.
Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.
Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta.
Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.
Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.
Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.
Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."
Tämä täytyy lukea uudestaan.
Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.
Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.
Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.
Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.
Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta.
Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.
Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.
Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.
Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."
Tämä täytyy lukea uudestaan.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Toukokuun kirjat soivat musiikkia
Toukokuussa musiikkiaiheisia kirjoja kirjahyllystäni:
1. Margriet de Moor [2001]: Kreutzersonaatti. Käännös: Titia Schuurman. Like 2004.
Tämä on näistä hienoin, siispä se on myös ykkönen. Kertomus avioliitosta, ikäerosta, sokeudesta ja musiikin merkityksestä ihmiselle. Raju kertomus vihan ja rakkauden vuorottelusta, mustasukkaisuuden kurjuudesta. Taustalla soi Beethovenin Kreutzersonaatti ja Tolstoin samanniminen novelli. Tämä kirja jää mieleen. Pitääkin lukea uudelleen.
2. Vikram Seth [1999]: Rakkauden musiikki. Käännös: Pirkko Biström. WSOY 1999.
Seuraavat kirjat eivät sitten olekaan missään järjestyksessä, vaan vain siinä kuin tulivat mieleeni. Tässä kirjassa kvartetti, joka haluaa esittää poikkeuksellisen sovituksen Bachin Kunst der Fugesta. Ja vahva rakkaustarina. Miehen ja naisen välinen rakkaus, soittajan rakkaus soittimeen ja musiikkiin. Pidin tästä niin, että ostin kaikille lapsillenikin.
3. Andreï Makine [2001]: Elämän musiikki. Käännös: Annikki Suni. WSOY 2002.
Kertomus pianistista. Hän joutuu kesken hienosti alussa olevan uransa pakenemaan Stalinin puhdistuksia. Surkeuden, sodan, vuosikausien piilottelun jälkeen hän kohtaa taas pianon. Kirja, jonka jälkeen jää hiljainen mieli. Vaikuttava lukukokemus.
4. Nick Hornby [1998]: Poika. Käännös: Jukka Jääskeläinen. WSOY 1999.
Ihana kirja yksinhuoltajaäidistä, joka muistuttaa niin kamalasti minua lasteni äitinä. Hippielämään juuttunut ja kapeasti Janis Joplinin kuuntelijaksi jäänyt nainen. Hän tietää tarkasti, mikä on hyvää musiikkia, mikä hyvää luettavaa, miten pitää pukeutua, syödä, ylipäätänsä elää. Sitten äidin ja pojan elämään tulee nuoren miehen roolia elämään jäänyt mies. Hurmaavalla tavalla hän herättää yksinhuoltajaperheen pojan elämänmenoon mukaan. Tästä minun lapsenikin pitivät.
5. Mikael Niemi [2000]: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä. Käännös Outi Menna. Like 2001.
Tämä on kyllä mainio kirja. Hauskin kohtaus on luvussa kahdeksan, poikien ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen popmuusikkoina luokassa. Kirja on paljon hauskempi ja onnistuneempi kuin elokuva. Kävimme mieheni Terhon kanssa katsomassa myös Virus-teatterin esityksen kirjasta, mutta emme ymmärtäneet ruotsinkielestä yhtään mitään. Yleisö nauroi katketakseen, mutta me emme.
6. Ian McEwan [1998]: Amsterdam. Käännös Juhani Lindholm. Otava 2000.
Toinen päähenkilöistä on kuuluisa säveltäjä Clive Linley, toinen päätoimittaja Vernon Haliday. He ovat kumpikin olleet Molly Lanen rakastajia ja kohtaavat Mollyn hautajaisissa. Kumpikin joutuu elämän jatkuessa suurten moraalisten kysymysten ratkaisijaksi. Kuinka väärin saa tehdä?
Tähän kirjaan liittyy hauska historia. Kun luin sitä, ensimmäiset 10 sivua irtosivat sitä mukaa kuin luin. Lähetin Otavalle kirjeen siitä ja pyysin uutta kirjaa. Kirja oli kuitenkin loppuunmyyty ja he lähettivät minulle McEwanin juuri ilmestyneen kirjan Sovitus. Siispä ei tarvinnut ostaa sitä. Ja se on yksi parhaimmista lukemistani kirjoista.
7. Daniel Mason [2002]: Pianonvirittäjä. Käännös Kaijamari Sivill. Tammi 2003.
Terho väittää, että minun pitää lukea kaikki kirjat, joiden otsikossa on sana piano, ja useimmat vielä ostaa. Kieltämättä piano on sana, joka kiehtoo.
Tässä kirjassa kiehtoo paljon muukin. Pianonvirittäjä Edgar Drake lähtee 1800-luvun lopulla pitkälle matkalle Englannista Burmaan. Hänen tehtävänään on kunnostaa harvinainen Erard-flyygeli. Paljon mielenkiintoista ja jännittävää elämää sen ajan Burmassa. Paljon muutakin kuin flyygeli.
8. Timothy Findley [1995]: Pianomiehen tytär. Käännös Antero Tiusanen. Gummerus 1999.
Kirjan päähenkilö lähtee etsimään oman äitinsä elämän painajaista. Miksi äidin mieli murtui? Millaista elämää hän oli viettänyt?
9. Jean Echenoz [2003]: Pianossa. Käännös Erkki Jukarainen. Tammi 2005.
Kirja alkoi lupaavasti. Päähenkilö on kuuluisa pianisti, joka jännittää esiintymistä niin, että on pilata uransa sen takia. Voi miten tuttua useille muusikoille. Hän kuitenkin kuolee aivan alussa ja jatkaa sitten kuolemanjälkeistä elämää. Ja se ei sitten enää niin ollutkaan kiinnostavaa. Olisi pitänyt
10. Robert Åsbacka [2008]: Urkujenrakentaja. Käännös: Katriina Huttunen, Schildts 2008.
Tämän laitoin toiseksi viimeiseksi, kun en pitänyt siitä oikeastaan ollenkaan.
Ostin kirjan kerran Terholle joululahjaksi, kun sitä niin kovasti jossain lehdessä kehuttiin.
Kirja kertoo miehestä, jonka vaimo katoaa Estonian uppoamisen aikaan. Mies rakentaa vaimolleen barokkiurkuja kotiinsa odottaessaan häntä. Mutta vaimo ei palaa. Ainakin sillä kertaa kirja oli minulle aivan liian hidastempoinen. Hidastempoisuudessa ei ole mitään vikaa, jos siinä on jotain mikä tarttuu. Tämä tempo ei tarttunut minuun. Terho ei ole näköjään lukenut sitä ollenkaan. Kirjan takasivulla on vain minun nimikirjaimeni ja päivämäärä, jolloin sain kirjan loppuun.
11. Elfriede Jelinek [1983]: Pianonsoittaja. Käännös Jukka-Pekka Pajunen. Otava 2005.
Tämä kirja oli elokuvan Pianonopettaja pohjana. Elokuva oli kamala kuvaus pianonopettajasta, jolla oli vääristynyt väkivaltainen seksuaalielämä. Ja viha oppilaitaan kohtaan. En pitänyt elokuvasta, mutta ostin kirjan silti viisi vuotta sitten.
En ole lukenut sitä. Elokuvan muisto on liian vahva. En, vaikka kirjan takakannessa kerrotaan:
"Itävaltalaisen nobelistin raaka ja loistokas kuvaus naisen yksinäisyydestä ja katastrofiin päätyvästä rakkauden etsinnästä."
Luen vielä.
Löytyykö vinkkejä musiikkiaiheisista kirjoista?
1. Margriet de Moor [2001]: Kreutzersonaatti. Käännös: Titia Schuurman. Like 2004.
Tämä on näistä hienoin, siispä se on myös ykkönen. Kertomus avioliitosta, ikäerosta, sokeudesta ja musiikin merkityksestä ihmiselle. Raju kertomus vihan ja rakkauden vuorottelusta, mustasukkaisuuden kurjuudesta. Taustalla soi Beethovenin Kreutzersonaatti ja Tolstoin samanniminen novelli. Tämä kirja jää mieleen. Pitääkin lukea uudelleen.
2. Vikram Seth [1999]: Rakkauden musiikki. Käännös: Pirkko Biström. WSOY 1999.
Seuraavat kirjat eivät sitten olekaan missään järjestyksessä, vaan vain siinä kuin tulivat mieleeni. Tässä kirjassa kvartetti, joka haluaa esittää poikkeuksellisen sovituksen Bachin Kunst der Fugesta. Ja vahva rakkaustarina. Miehen ja naisen välinen rakkaus, soittajan rakkaus soittimeen ja musiikkiin. Pidin tästä niin, että ostin kaikille lapsillenikin.
3. Andreï Makine [2001]: Elämän musiikki. Käännös: Annikki Suni. WSOY 2002.
Kertomus pianistista. Hän joutuu kesken hienosti alussa olevan uransa pakenemaan Stalinin puhdistuksia. Surkeuden, sodan, vuosikausien piilottelun jälkeen hän kohtaa taas pianon. Kirja, jonka jälkeen jää hiljainen mieli. Vaikuttava lukukokemus.
4. Nick Hornby [1998]: Poika. Käännös: Jukka Jääskeläinen. WSOY 1999.
Ihana kirja yksinhuoltajaäidistä, joka muistuttaa niin kamalasti minua lasteni äitinä. Hippielämään juuttunut ja kapeasti Janis Joplinin kuuntelijaksi jäänyt nainen. Hän tietää tarkasti, mikä on hyvää musiikkia, mikä hyvää luettavaa, miten pitää pukeutua, syödä, ylipäätänsä elää. Sitten äidin ja pojan elämään tulee nuoren miehen roolia elämään jäänyt mies. Hurmaavalla tavalla hän herättää yksinhuoltajaperheen pojan elämänmenoon mukaan. Tästä minun lapsenikin pitivät.
5. Mikael Niemi [2000]: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä. Käännös Outi Menna. Like 2001.
Tämä on kyllä mainio kirja. Hauskin kohtaus on luvussa kahdeksan, poikien ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen popmuusikkoina luokassa. Kirja on paljon hauskempi ja onnistuneempi kuin elokuva. Kävimme mieheni Terhon kanssa katsomassa myös Virus-teatterin esityksen kirjasta, mutta emme ymmärtäneet ruotsinkielestä yhtään mitään. Yleisö nauroi katketakseen, mutta me emme.
6. Ian McEwan [1998]: Amsterdam. Käännös Juhani Lindholm. Otava 2000.
Toinen päähenkilöistä on kuuluisa säveltäjä Clive Linley, toinen päätoimittaja Vernon Haliday. He ovat kumpikin olleet Molly Lanen rakastajia ja kohtaavat Mollyn hautajaisissa. Kumpikin joutuu elämän jatkuessa suurten moraalisten kysymysten ratkaisijaksi. Kuinka väärin saa tehdä?
Tähän kirjaan liittyy hauska historia. Kun luin sitä, ensimmäiset 10 sivua irtosivat sitä mukaa kuin luin. Lähetin Otavalle kirjeen siitä ja pyysin uutta kirjaa. Kirja oli kuitenkin loppuunmyyty ja he lähettivät minulle McEwanin juuri ilmestyneen kirjan Sovitus. Siispä ei tarvinnut ostaa sitä. Ja se on yksi parhaimmista lukemistani kirjoista.
7. Daniel Mason [2002]: Pianonvirittäjä. Käännös Kaijamari Sivill. Tammi 2003.
Terho väittää, että minun pitää lukea kaikki kirjat, joiden otsikossa on sana piano, ja useimmat vielä ostaa. Kieltämättä piano on sana, joka kiehtoo.
Tässä kirjassa kiehtoo paljon muukin. Pianonvirittäjä Edgar Drake lähtee 1800-luvun lopulla pitkälle matkalle Englannista Burmaan. Hänen tehtävänään on kunnostaa harvinainen Erard-flyygeli. Paljon mielenkiintoista ja jännittävää elämää sen ajan Burmassa. Paljon muutakin kuin flyygeli.
8. Timothy Findley [1995]: Pianomiehen tytär. Käännös Antero Tiusanen. Gummerus 1999.
Kirjan päähenkilö lähtee etsimään oman äitinsä elämän painajaista. Miksi äidin mieli murtui? Millaista elämää hän oli viettänyt?
9. Jean Echenoz [2003]: Pianossa. Käännös Erkki Jukarainen. Tammi 2005.
Kirja alkoi lupaavasti. Päähenkilö on kuuluisa pianisti, joka jännittää esiintymistä niin, että on pilata uransa sen takia. Voi miten tuttua useille muusikoille. Hän kuitenkin kuolee aivan alussa ja jatkaa sitten kuolemanjälkeistä elämää. Ja se ei sitten enää niin ollutkaan kiinnostavaa. Olisi pitänyt
10. Robert Åsbacka [2008]: Urkujenrakentaja. Käännös: Katriina Huttunen, Schildts 2008.
Tämän laitoin toiseksi viimeiseksi, kun en pitänyt siitä oikeastaan ollenkaan.
Ostin kirjan kerran Terholle joululahjaksi, kun sitä niin kovasti jossain lehdessä kehuttiin.
Kirja kertoo miehestä, jonka vaimo katoaa Estonian uppoamisen aikaan. Mies rakentaa vaimolleen barokkiurkuja kotiinsa odottaessaan häntä. Mutta vaimo ei palaa. Ainakin sillä kertaa kirja oli minulle aivan liian hidastempoinen. Hidastempoisuudessa ei ole mitään vikaa, jos siinä on jotain mikä tarttuu. Tämä tempo ei tarttunut minuun. Terho ei ole näköjään lukenut sitä ollenkaan. Kirjan takasivulla on vain minun nimikirjaimeni ja päivämäärä, jolloin sain kirjan loppuun.
11. Elfriede Jelinek [1983]: Pianonsoittaja. Käännös Jukka-Pekka Pajunen. Otava 2005.
Tämä kirja oli elokuvan Pianonopettaja pohjana. Elokuva oli kamala kuvaus pianonopettajasta, jolla oli vääristynyt väkivaltainen seksuaalielämä. Ja viha oppilaitaan kohtaan. En pitänyt elokuvasta, mutta ostin kirjan silti viisi vuotta sitten.
En ole lukenut sitä. Elokuvan muisto on liian vahva. En, vaikka kirjan takakannessa kerrotaan:
"Itävaltalaisen nobelistin raaka ja loistokas kuvaus naisen yksinäisyydestä ja katastrofiin päätyvästä rakkauden etsinnästä."
Luen vielä.
Löytyykö vinkkejä musiikkiaiheisista kirjoista?
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Huhtikuun dekkarit
Eduskuntavaalien jälkeen en ole jaksanut lukea kuin yhden dekkarin (no niistähän on vasta viikko). Siksi luettelen tähän viisi mukavaa dekkaria:
1. Stieg Larsson: Millenium-sarja = Miehet, jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna, joka romahti.
Kirja-sarja, joka julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Larsson taisteli rasisimia vastaan. Kirjoissakin näkyy vallanhalun ja väkivallan vastainen asenne. Luin kaikki kolme (yhteensä 2000 sivua) kesällä 2009 yhteen pötköön. Ne on kirjoitettu sujuvasti, houkuttavasti. Ja ihmeellisintä on, että kaikki kolme ovat täysin erilaisia kirjoja. Ensimmäinen on eniten dekkari, toinen on toiminnallinen ja kolmas... taas ihan erilainen. Jos ei aio elämässään lukea kuin muutaman dekkarin, kannattaa lukea nämä. Elokuvat eivät anna kirjoista oikeaa kuvaa, joten ne jättäisin katsomatta kokonaan, jos voisin vielä valita (tuli nimittäin katsottua jo).
Nämä saavat mennä kaikki kohtaan 1, koska muutenhan tähän ei paljon muita mahdukaan.
2. Håkan Nesser: Kära Agnes.
Ovelasti kirjoitettu dekkari, jossa tarina etenee kirjeenvaihdon avulla. Nopeasti luettu kirja. Erilainen kuin muut Nesserin kirjat, jotka nekin ovat kivoja luettavia.
3. Henning Mankell: Den vita lejoninnan.
Luin Wallanderit paljon ennen kuin elokuvat ilmestyivät. Elokuvat ovat olleet pettymys Wallander-kirjojen ihalijalle. Tästä taitaakin tulla kirjasarjojen, ei niinkään yksittäisten kirjojen esittely. Den vita lejoninnan viehätti eniten silloin 90-luvulla, kun näitä luin.
4. Ruth Rendell: Simisola.
Komisario Wexford ratkaisee rikosta, johon liittyy rasismia. Kirjassa Rod Rage olivat liikkeellä taas ympäristöaktiviastit.
Mankellia ja Nesseriä luen ruotsiksi, Rendelliä englanniksi. Mukava lisä dekkarijännitykseen, kun saa taistella kielenkin kanssa. Olen lukenut jonkun Rendellin suomeksi ja se oli tylsä. Kielellä on siis merkitystä!
5. Daphne du Maurier: Rebecca
Tämä kirja teki vaikutuksen nuoruudessani. Niin mutkikas juoni, jota en kyllä enää juurikaan muista. Vieläköhän sen voisi lukea uudestaan?
Ja vielä pitää paljastaa se viimeksi lukemani dekkari:
6. Liza Marklund ja James Patterson: Postikorttimurhat.
Vetävästi kirjoitettu. Sopi hyvin vaalien jälkeiseen uupumukseen. Aika mielikuvituksellinen tarina kylläkin. Parhaat tarinat on kuitenkin niitä, jotka voi uskoa todeksi, vaikka tietääkin saduksi.
1. Stieg Larsson: Millenium-sarja = Miehet, jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna, joka romahti.
Kirja-sarja, joka julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Larsson taisteli rasisimia vastaan. Kirjoissakin näkyy vallanhalun ja väkivallan vastainen asenne. Luin kaikki kolme (yhteensä 2000 sivua) kesällä 2009 yhteen pötköön. Ne on kirjoitettu sujuvasti, houkuttavasti. Ja ihmeellisintä on, että kaikki kolme ovat täysin erilaisia kirjoja. Ensimmäinen on eniten dekkari, toinen on toiminnallinen ja kolmas... taas ihan erilainen. Jos ei aio elämässään lukea kuin muutaman dekkarin, kannattaa lukea nämä. Elokuvat eivät anna kirjoista oikeaa kuvaa, joten ne jättäisin katsomatta kokonaan, jos voisin vielä valita (tuli nimittäin katsottua jo).
Nämä saavat mennä kaikki kohtaan 1, koska muutenhan tähän ei paljon muita mahdukaan.
2. Håkan Nesser: Kära Agnes.
Ovelasti kirjoitettu dekkari, jossa tarina etenee kirjeenvaihdon avulla. Nopeasti luettu kirja. Erilainen kuin muut Nesserin kirjat, jotka nekin ovat kivoja luettavia.
3. Henning Mankell: Den vita lejoninnan.
Luin Wallanderit paljon ennen kuin elokuvat ilmestyivät. Elokuvat ovat olleet pettymys Wallander-kirjojen ihalijalle. Tästä taitaakin tulla kirjasarjojen, ei niinkään yksittäisten kirjojen esittely. Den vita lejoninnan viehätti eniten silloin 90-luvulla, kun näitä luin.
4. Ruth Rendell: Simisola.
Komisario Wexford ratkaisee rikosta, johon liittyy rasismia. Kirjassa Rod Rage olivat liikkeellä taas ympäristöaktiviastit.
Mankellia ja Nesseriä luen ruotsiksi, Rendelliä englanniksi. Mukava lisä dekkarijännitykseen, kun saa taistella kielenkin kanssa. Olen lukenut jonkun Rendellin suomeksi ja se oli tylsä. Kielellä on siis merkitystä!
5. Daphne du Maurier: Rebecca
Tämä kirja teki vaikutuksen nuoruudessani. Niin mutkikas juoni, jota en kyllä enää juurikaan muista. Vieläköhän sen voisi lukea uudestaan?
Ja vielä pitää paljastaa se viimeksi lukemani dekkari:
6. Liza Marklund ja James Patterson: Postikorttimurhat.
Vetävästi kirjoitettu. Sopi hyvin vaalien jälkeiseen uupumukseen. Aika mielikuvituksellinen tarina kylläkin. Parhaat tarinat on kuitenkin niitä, jotka voi uskoa todeksi, vaikka tietääkin saduksi.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Maaliskuussa luetellaan viimeksi luettuja
Viisi viimeisimmäksi lukemaani kirjaa. Kun aikaa on eduskuntavaalien takia niin kamalan vähän, näitä on luettu hitaasti, eikä hartaasti.
1. Shields: Kaiken takana Mary Swann. Otava.
Paljastava kertomus siitä, miten mitättömän ja köyhän ja kurjan elämän eläneen kirjailijan ympärille kasvaa tutkijoiden ja elämänkertakirjoittajien joukko, jotka elävät leveästi ja mukavasti kirjoittaen ja luennoiden Mary Swannista (siitä köyhästä kirjailijasta). Kirja on paksu, eikä sitä kannata lukea niin kuin minä: parin sivun pätkissä väsyneenä juuri ennen nukahtamista.
2. Mokka, Neuvonen (toim.) 2009: Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023. Huutomerkki-sarja. Tammi.
Mielenkiintoinen pieni kirja siitä, mitä ylettömästä kuluttamisesta voi seurata. Kirja siis kuluttamisen tulevaisuudesta. Neljä skenaariota siitä, mihin se voi johtaa ja miten voisimme toimia. Tämä kannattaa lukea.
3. Auster: Mr. Vertigo
Koska tämän esittelin jo helmikuussa, sen tilalle täytyy nostaa edellinen luettu, joka on
3B. McEwan: Vieraan turva. 1981. Otava 2010.
Kamala tarina. Henkilöt jäivät etäisiksi ja heidän kohtalonsa epätodelliseksi. Meinasin antaa pojalleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en antanutkaan. Annoin sen sijaan liput Helsingin kaupunginteatterin esitykseen Kolme iloista rosvoa. Kävimme katsomassa sen yhdessä. Nostalginen juttu.
4. Salmela 2010: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan. Teos.
Nuoruuden tuskaista olemista. Mietin, uskallanko ostaa 27-vuotiaalle kummitytölleni joululahjaksi. Ostin. Suomalaista elämää katsellaan mm. leikkipossun, Opel Astra-merkkisen auton, kissan ja 27-vuotiaan kirjailijaksi yrittävän nuoren naisen näkökulmasta. Virkistäviä näkökulmia.
5. Lähde 2009: Politiikka-suomi sanakirja. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna.
Ostin tämän vihreiden kesäpäiviltä Orivedeltä, jossa Jussi Lähde piti innostavan esityksen poliitikkojen tavasta puhua ja miten voisi päästä ymmärrettävään puheeseen. Tätä aihetta kirjassa käsittelee vain ensimmäinen luku parinkymmenen sivun verran. Sitten alkaa erikoinen sanakirjaosuus, jossa esitellään politiikassa käytössä olevia sanoja ja sanontoja. Kannatti lukea ensimmäisen luvun takia, mutta tuo jatko...hmh.
Koko alkuvuosi on ollut vähän painajaismaista lukemisen kannalta. Ei ole voinut kunnolla heittäytyä yhteenjkään kirjaan. Politiikkokehitys näkyy siinä, että mielenkiintoisinta luettavaa oli Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen pamfletti kuluttamisesta.
1. Shields: Kaiken takana Mary Swann. Otava.
Paljastava kertomus siitä, miten mitättömän ja köyhän ja kurjan elämän eläneen kirjailijan ympärille kasvaa tutkijoiden ja elämänkertakirjoittajien joukko, jotka elävät leveästi ja mukavasti kirjoittaen ja luennoiden Mary Swannista (siitä köyhästä kirjailijasta). Kirja on paksu, eikä sitä kannata lukea niin kuin minä: parin sivun pätkissä väsyneenä juuri ennen nukahtamista.
2. Mokka, Neuvonen (toim.) 2009: Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023. Huutomerkki-sarja. Tammi.
Mielenkiintoinen pieni kirja siitä, mitä ylettömästä kuluttamisesta voi seurata. Kirja siis kuluttamisen tulevaisuudesta. Neljä skenaariota siitä, mihin se voi johtaa ja miten voisimme toimia. Tämä kannattaa lukea.
3. Auster: Mr. Vertigo
Koska tämän esittelin jo helmikuussa, sen tilalle täytyy nostaa edellinen luettu, joka on
3B. McEwan: Vieraan turva. 1981. Otava 2010.
Kamala tarina. Henkilöt jäivät etäisiksi ja heidän kohtalonsa epätodelliseksi. Meinasin antaa pojalleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en antanutkaan. Annoin sen sijaan liput Helsingin kaupunginteatterin esitykseen Kolme iloista rosvoa. Kävimme katsomassa sen yhdessä. Nostalginen juttu.
4. Salmela 2010: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan. Teos.
Nuoruuden tuskaista olemista. Mietin, uskallanko ostaa 27-vuotiaalle kummitytölleni joululahjaksi. Ostin. Suomalaista elämää katsellaan mm. leikkipossun, Opel Astra-merkkisen auton, kissan ja 27-vuotiaan kirjailijaksi yrittävän nuoren naisen näkökulmasta. Virkistäviä näkökulmia.
5. Lähde 2009: Politiikka-suomi sanakirja. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna.
Ostin tämän vihreiden kesäpäiviltä Orivedeltä, jossa Jussi Lähde piti innostavan esityksen poliitikkojen tavasta puhua ja miten voisi päästä ymmärrettävään puheeseen. Tätä aihetta kirjassa käsittelee vain ensimmäinen luku parinkymmenen sivun verran. Sitten alkaa erikoinen sanakirjaosuus, jossa esitellään politiikassa käytössä olevia sanoja ja sanontoja. Kannatti lukea ensimmäisen luvun takia, mutta tuo jatko...hmh.
Koko alkuvuosi on ollut vähän painajaismaista lukemisen kannalta. Ei ole voinut kunnolla heittäytyä yhteenjkään kirjaan. Politiikkokehitys näkyy siinä, että mielenkiintoisinta luettavaa oli Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen pamfletti kuluttamisesta.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Helmikuun nostot
Nämä kirjat kannattaa ottaa lukemistoon:
1. Munro, Alice: Liian paljon onnea.
Ihmisiä, jotka joutuvat vaikeisiin tilanteisiin. Ihmisiä, jollaisia on olemassa. Sellaisia kuin minä tai sinä.
2. Tyler. Anne: Nooan kompassi.
Vanhenevan miehen elämän kuvaus. Taitava, uskottava.
3. McEwan, Ian: Sementtipuutarha.
Koskettava kertomus lapsista, jotka selviävät.
4. Krall, Hanna: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita.
Tositarinoita juutalaisista. Tämän tahdoin tietää.
5. Auster, Paul: Mr. Vertigo.
Nokkelasti kerrottu kuvaus ihmisistä ja unelmista, niiden toteutumisesta ja siitä, kun ne eivät toteudu. Hieno Kristian Smedsin ohjaama teatteriversio menee Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä. Kannattaa mennä katsomaan.
- Minusta tuli tällainen sinun takiasi, sanoo mestari Yehudi.
- Ja toisinpäin.
1. Munro, Alice: Liian paljon onnea.
Ihmisiä, jotka joutuvat vaikeisiin tilanteisiin. Ihmisiä, jollaisia on olemassa. Sellaisia kuin minä tai sinä.
2. Tyler. Anne: Nooan kompassi.
Vanhenevan miehen elämän kuvaus. Taitava, uskottava.
3. McEwan, Ian: Sementtipuutarha.
Koskettava kertomus lapsista, jotka selviävät.
4. Krall, Hanna: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita.
Tositarinoita juutalaisista. Tämän tahdoin tietää.
5. Auster, Paul: Mr. Vertigo.
Nokkelasti kerrottu kuvaus ihmisistä ja unelmista, niiden toteutumisesta ja siitä, kun ne eivät toteudu. Hieno Kristian Smedsin ohjaama teatteriversio menee Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä. Kannattaa mennä katsomaan.
- Minusta tuli tällainen sinun takiasi, sanoo mestari Yehudi.
- Ja toisinpäin.
tiistai 11. tammikuuta 2011
Tammikuun talviset
Näitä talvisia kirjoja löytyy kirjahyllystäni:
1. Cristopher Burns: Jään viettelys
Mieleen jäänyt lukukokemus. Hurja tarina kumppanuudesta ja liian suurista tavoitteista.
2. Peter Hoeg: Lumen taju
Aikoinaan suuresti viehättänyt tanskalainen kertomus grönlantilaisesta matemaatikosta Smillasta. Hänen äitinsä oli metsästäjä, joka pyydysti harppuunalla hylkeitä. Tämä tieto Smillasta kertookin jo paljon. Hylkeenmetsästäjänaisen tytär on kova tyyppi ja ratkaisee rikoksen, johon muut eivät saa otetta.
3. Siri Kolu: Metsänpimeä
Traaginen loppukohtaus tapahtuu Keravan metsissä kylmässä ja pakkasessa ja lumihangessa.
4. Leif Salmén Talvinen yksinpuhelu
Yksinpuhelu, jota en ole kokonaan lukenut. Odotan, että kirjasta tulee historiallisesti merkittävä ja saan uuden väläyksen menneistä ajoista sen avulla.
5. Esko Sarkkinen: Lumi
Kuvataiteilijaystäväni seikkailut Huippuvuorilla. Lunta, kylmyyttä ja jääkarhuja.
1. Cristopher Burns: Jään viettelys
Mieleen jäänyt lukukokemus. Hurja tarina kumppanuudesta ja liian suurista tavoitteista.
2. Peter Hoeg: Lumen taju
Aikoinaan suuresti viehättänyt tanskalainen kertomus grönlantilaisesta matemaatikosta Smillasta. Hänen äitinsä oli metsästäjä, joka pyydysti harppuunalla hylkeitä. Tämä tieto Smillasta kertookin jo paljon. Hylkeenmetsästäjänaisen tytär on kova tyyppi ja ratkaisee rikoksen, johon muut eivät saa otetta.
3. Siri Kolu: Metsänpimeä
Traaginen loppukohtaus tapahtuu Keravan metsissä kylmässä ja pakkasessa ja lumihangessa.
4. Leif Salmén Talvinen yksinpuhelu
Yksinpuhelu, jota en ole kokonaan lukenut. Odotan, että kirjasta tulee historiallisesti merkittävä ja saan uuden väläyksen menneistä ajoista sen avulla.
5. Esko Sarkkinen: Lumi
Kuvataiteilijaystäväni seikkailut Huippuvuorilla. Lunta, kylmyyttä ja jääkarhuja.
Tilaa:
Kommentit (Atom)