Philippe Claudelin kirjat ovat murhatarinoita, mutta ne niiden tunnelma on aivan toinen kuin nykydekkareissa yleensä. Apea tunnelma ja hidas kerronta vie lukijan 1900-luvun alun ranskalaiselle maaseudulle uskottavasti.
Kirjoissa on kysymys paljon enemmästä kuin vain rikoksen ratkaisemisesta. Yksinäisyydestä, menettämisestä, pelosta ja epäluulosta.
Philippe Claudel 2003. Harmaat sielut. Suom. Ville Keynäs. Otava 2006.
Philippe Claudel 2007. Varjojen portti. Suom. Ville Keynäs. Otava 2009.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
tiistai 13. syyskuuta 2011
Syyskuun kummallisuudet
Innostuin Niels Fredrik Dahlin kirjasta Viime kesänä niin kovasti, että tilasin Huutonetistä hänen ensimmäisen suomennetun irjansa Matkalla ystävän luo. Kirja on saanut Norjan merkittävimmän kirjapalkinnon. Erikoinen tarina pojasta, joka aikuisena miehenä hoitaa norsua oloissa, joissa norsun ei pitäisi olla. Kahlittuna seinään, kylmässä norjalaisessa tallissa. Ja pahasta menneisyydestä. Paljon symboliikkaa, menneisyyden trauma aika ennalta arvattava. Mutta kyllö tmä silti kannattaa lukea.
Niels Fredrik Dahl 2002. Matkalla ystävän luo. Suom. Sanna Manninen. Bazar 2007.
Seuraavaksi siirryin kevyempään lukemiseen. Camilla Läckbergin Saarnaaja on vetävästi kirjoitettu dekkari. Luin sen ahmien. Loppuratkaisu on vain aika epäuskottava ja se kyllä pilaa dekkarin. Mitä kaikkea ihmisen verestä voi päätellä. Voiko päätellä verinäytteistä että tämä on isän ja tämä pojan ja tämä mikä on veljen ei ole isän eikä pojan? Taisi mennä kirjailijalta langat sotkuun.
Camilla Läckberg 2011. Saarnaaja. Suom. Outi Menna. Atschi! 2011.
Niels Fredrik Dahl 2002. Matkalla ystävän luo. Suom. Sanna Manninen. Bazar 2007.
Seuraavaksi siirryin kevyempään lukemiseen. Camilla Läckbergin Saarnaaja on vetävästi kirjoitettu dekkari. Luin sen ahmien. Loppuratkaisu on vain aika epäuskottava ja se kyllä pilaa dekkarin. Mitä kaikkea ihmisen verestä voi päätellä. Voiko päätellä verinäytteistä että tämä on isän ja tämä pojan ja tämä mikä on veljen ei ole isän eikä pojan? Taisi mennä kirjailijalta langat sotkuun.
Camilla Läckberg 2011. Saarnaaja. Suom. Outi Menna. Atschi! 2011.
torstai 1. syyskuuta 2011
J.M.Coetzee: Huonon vuoden päiväkirja.
Kun olin lukenut ensimmäisen luvun (Valtion alkuperästä), ajattelin:
-Voi miten rakastinkaan ensimmäistä lukua.
Rakastin niin, että teki mieli hengittää vähän kiivaampaan tahtiin.
Kun luin viimeisen luvun (Dostojevskista), ajattelin:
- Voi miten rakastinkaan kirjan loppua.
Siinä välillä ehdin olla hämmentynyt, vihainen, rasittunut, ilahtunut.
Kirjan rakenne on todella erikoinen. Aluksi pääroolissa ovat esseet otsikolla Vankkoja mielipiteitä. Samalla jokaisen sivun alalaidassa kulkee tarina miehestä, joka tapaa pesutuvassa ihastuttavan punapukuisen nuoren naisen, Anyan. Jossain vaiheessa alareunaan tulee toinenkin tarina. Anya alkaa kertoa elämästään, pesutuvassa tapaamastaan kirjailijasta ja miehestään Alanista. Lukeminen muuttuu hämmentäväksi. Pitäisikö essee lukea ensin, sitten kirjailijan tarina, sitten Anyan. Nopeasti ymmärsin, että Coetzee on halunnut minun lukevan jutut juuri näin, koska on sijoittanut ne samalle sivulle.
Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi televisiosarjaa, jossa lyhyet kohtaukset seuraavat toisiaan. Mutta sitten kohtaukset keskeytyvät kesken lauseen, sitä ei televisiosarjoissa yleensä tapahdu. Lukeminen alkaa muistuttaa musiikin kuuntelua. Eri soitinryhmät tunkevat toistensa ylitse tietoisuuteen. Tarinasta toiseen hyppiminen lauseet kesken jättäen häiritsee lopulta pahasti. Se suorastaan raivostuttaa. Sisäinen myrsky muistuttaa taas musiikin kuuntelua. Mietin, jaksanko edes lukea kirjaa kokonaan.
Ja sitten tuleekin suvanto. Kaikki tarinat ovat tasavertaisina sivulla, lauseet kerrotaan loppuun. Lukijakin voi rauhoittua. Esseet muuttuvat kevyemmiksi, kirjailijan tarina kertoo tulevasta, Anyan tarina kuvaa mennyttä. Lukija lukee taas innokkaana eteenpäin ja haluaa tietää, mitä tapahtui, jotta jouduttiin siihen tilanteeseen, mitä kirjailija kuvaa.
Kyllä tämä kannatti lukea, vaikka en osaakaan heti sanoa, onko kirja loistava vai epäonnistunut. Ainakin se jää vaivaamaan. En silti aio lukea sitä uudestaan tarina kerrallaan. Coetzee halusi minun lukevan sen näin.
J.M.Coetzee [2007]: Huonon vuoden päiväkirja.
Alkup. Diary of A Bad Year.
Suomentanut Seppo Loponen. Otava 2010.
-Voi miten rakastinkaan ensimmäistä lukua.
Rakastin niin, että teki mieli hengittää vähän kiivaampaan tahtiin.
Kun luin viimeisen luvun (Dostojevskista), ajattelin:
- Voi miten rakastinkaan kirjan loppua.
Siinä välillä ehdin olla hämmentynyt, vihainen, rasittunut, ilahtunut.
Kirjan rakenne on todella erikoinen. Aluksi pääroolissa ovat esseet otsikolla Vankkoja mielipiteitä. Samalla jokaisen sivun alalaidassa kulkee tarina miehestä, joka tapaa pesutuvassa ihastuttavan punapukuisen nuoren naisen, Anyan. Jossain vaiheessa alareunaan tulee toinenkin tarina. Anya alkaa kertoa elämästään, pesutuvassa tapaamastaan kirjailijasta ja miehestään Alanista. Lukeminen muuttuu hämmentäväksi. Pitäisikö essee lukea ensin, sitten kirjailijan tarina, sitten Anyan. Nopeasti ymmärsin, että Coetzee on halunnut minun lukevan jutut juuri näin, koska on sijoittanut ne samalle sivulle.
Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi televisiosarjaa, jossa lyhyet kohtaukset seuraavat toisiaan. Mutta sitten kohtaukset keskeytyvät kesken lauseen, sitä ei televisiosarjoissa yleensä tapahdu. Lukeminen alkaa muistuttaa musiikin kuuntelua. Eri soitinryhmät tunkevat toistensa ylitse tietoisuuteen. Tarinasta toiseen hyppiminen lauseet kesken jättäen häiritsee lopulta pahasti. Se suorastaan raivostuttaa. Sisäinen myrsky muistuttaa taas musiikin kuuntelua. Mietin, jaksanko edes lukea kirjaa kokonaan.
Ja sitten tuleekin suvanto. Kaikki tarinat ovat tasavertaisina sivulla, lauseet kerrotaan loppuun. Lukijakin voi rauhoittua. Esseet muuttuvat kevyemmiksi, kirjailijan tarina kertoo tulevasta, Anyan tarina kuvaa mennyttä. Lukija lukee taas innokkaana eteenpäin ja haluaa tietää, mitä tapahtui, jotta jouduttiin siihen tilanteeseen, mitä kirjailija kuvaa.
Kyllä tämä kannatti lukea, vaikka en osaakaan heti sanoa, onko kirja loistava vai epäonnistunut. Ainakin se jää vaivaamaan. En silti aio lukea sitä uudestaan tarina kerrallaan. Coetzee halusi minun lukevan sen näin.
J.M.Coetzee [2007]: Huonon vuoden päiväkirja.
Alkup. Diary of A Bad Year.
Suomentanut Seppo Loponen. Otava 2010.
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Niels Fredrik Dahl: Viime kesänä
Löytö. Kirjoittaja on Ingmar Bergmanin vävy ja kirjan takakannessa kuvaillaan :"Rakkautta ja mustasukkaisuutta Ingmar Bergmanin henkeen". Mahtaa Niels Fredrikiä harmittaa. Mutta vaikka harmittaisi, tuo lause sai minut ostamaan kirjan Kirjapörssistä (3,95€). En ota oikeastaan kantaa tuohon Bergman-henkeen. En olisi itse kuvaillut kirjaa noin. Vaan mieluummin näin:
Upea kuvaus erään miehen sisäisestä maailmasta. Rakkaudesta, naisesta, läheisen suhteen tärkeydestä. Taitavasti kerrottu. Pidin.
Niels Fredrik Dahl [2003]: Viime kesänä. Alkup. I fjor sommer. Suomentanut Sanna Manninen. Bazar 2008.
Upea kuvaus erään miehen sisäisestä maailmasta. Rakkaudesta, naisesta, läheisen suhteen tärkeydestä. Taitavasti kerrottu. Pidin.
Niels Fredrik Dahl [2003]: Viime kesänä. Alkup. I fjor sommer. Suomentanut Sanna Manninen. Bazar 2008.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Harlan Coben: Hold Tight
Vaikea sanoa mitään kirkasta ja kaunista. Cobenin molemmat lukemani kirjat ovat vetävästi kirjoitettuja. Juoni kiinnostaa. Tällä kertaa kyse on lapsista ja vanhemmista. Kuinka paljon vanhempi voi valvoa murrosikäistä lastaan? Ja kuinka paljon pitäisi?
Muutaman perheen lapset joutuvat vaikeuksiin ja vanhemmilla on erilaisia ratkaisukeinoja käytössään. Saako 17-vuotiaan sähköpostiliikennettä seurata tämän tietämättä, jos on hirveä huoli lapsesta, eikä tämä suostu puhumaan?
Ja monenlaiset nykymaailman nettikepposet. Kuka käyttää sähköpostiasi? Kuka kuvaa kännykkäkameralla sinua? Kuka lähettää sen tietämättäsi eteenpäin? Ja kun näihin nykyarkisiin huoliin laitetaan astumaan rikollinen ja toinenkin, syntyy rikostarina, joka kiinnostaa.
Ainoa asia, jota Cobenin kirjoissa vierastan on TV-sarjoista tuttu liiallinen väkivalta ja sen kuvaaminen. Siitä en pidä. Mutta katsonhan niitä televisiostakin silti...
Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain.
Muutaman perheen lapset joutuvat vaikeuksiin ja vanhemmilla on erilaisia ratkaisukeinoja käytössään. Saako 17-vuotiaan sähköpostiliikennettä seurata tämän tietämättä, jos on hirveä huoli lapsesta, eikä tämä suostu puhumaan?
Ja monenlaiset nykymaailman nettikepposet. Kuka käyttää sähköpostiasi? Kuka kuvaa kännykkäkameralla sinua? Kuka lähettää sen tietämättäsi eteenpäin? Ja kun näihin nykyarkisiin huoliin laitetaan astumaan rikollinen ja toinenkin, syntyy rikostarina, joka kiinnostaa.
Ainoa asia, jota Cobenin kirjoissa vierastan on TV-sarjoista tuttu liiallinen väkivalta ja sen kuvaaminen. Siitä en pidä. Mutta katsonhan niitä televisiostakin silti...
Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain.
torstai 28. heinäkuuta 2011
Heinäkuun helteessä
olen lukenut näitä:
1. Dilek Güngör [2007]: Das Geheimnis meiner türkishen Groβmutter. Piper Verlag. München.
Ostin tämän Stuttgartista matkalla tyttäreni Marian luo Freiburgiin. Saksankieltä, jota oli helppo lukea. Niin helppo, että ajattelin kääntää sen suomeksi. Käänsin yhteensä 20 sivua. Sitten tajusin, että kustantaja valitsee, mitä kirjoja käännetään. Siihen se sitten jäi, mutta olihan se mielenkiintoista.
Kirja kertoo nuoresta, Saksassa syntyneestä, turkkilaisten vanhempien tyttärestä. Hän tutustuu 80-vuotiaaseen isoäitiinsä vasta tämän kuolinvuoteella ja viettää Atalaniassa sukulaistensa parissa useita viikkoja. Turkkilaisen maalaiskylän elämä on aivan toisenlaista kuin mihin hän on Berliinissä tottunut. Mutta löytyy sieltä myös yllättäviä yhteisiä asioita. Isoäidin kanssa onkin helppo keskustella rikkoutuneesta miessuhteesta. Nainen oppii asennoitumaan uudella tavalla elämäänsä ja valintoihinsa. Ihan kiva kirja muutenkin kuin saksankielen harjoituksena.
2. Harlan Coben [2009]: Long Lost. Orionbooks. Great Britain.
Tämänkin toin Saksasta, kirja on englanninkielinen. Luin sen, vaikka se oli paikoin ihan liian toiminnallinen ja väkivaltainen makuuni. Vetävästi kirjoitettu, kiinnostava murhatutkimus. Loppuratkaisu oli yllättävä ja sehän on tällaisissa kirjoissa palkitsevaa.
3. Yasmina Khadra [2005]: Attentaatti. Käännös Lotta Toivanen. WSOY 2008.
Tämä algerialaisen upseerin salanimellä kirjoittama romaani löytyi 3,95 eurolla Citymarketin poistokorista. Se oli löytö. Kirja kertoo elävästi elämästä Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Aviomies tutkii vaimonsa itsemurhaiskun jälkeen tämän elämää. Hän ei ole tuntenut vaimoaan ollenkaan. Sitä ihmettelee lukijakin ja saa vastauksen. Haluan lukea lisää tämän kirjailijan kirjoja.
Ja nyt on menossa
4. Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain.
En siis täysin häneen pettynyt. Kerron sitten kun olen lukenut.
1. Dilek Güngör [2007]: Das Geheimnis meiner türkishen Groβmutter. Piper Verlag. München.
Ostin tämän Stuttgartista matkalla tyttäreni Marian luo Freiburgiin. Saksankieltä, jota oli helppo lukea. Niin helppo, että ajattelin kääntää sen suomeksi. Käänsin yhteensä 20 sivua. Sitten tajusin, että kustantaja valitsee, mitä kirjoja käännetään. Siihen se sitten jäi, mutta olihan se mielenkiintoista.
Kirja kertoo nuoresta, Saksassa syntyneestä, turkkilaisten vanhempien tyttärestä. Hän tutustuu 80-vuotiaaseen isoäitiinsä vasta tämän kuolinvuoteella ja viettää Atalaniassa sukulaistensa parissa useita viikkoja. Turkkilaisen maalaiskylän elämä on aivan toisenlaista kuin mihin hän on Berliinissä tottunut. Mutta löytyy sieltä myös yllättäviä yhteisiä asioita. Isoäidin kanssa onkin helppo keskustella rikkoutuneesta miessuhteesta. Nainen oppii asennoitumaan uudella tavalla elämäänsä ja valintoihinsa. Ihan kiva kirja muutenkin kuin saksankielen harjoituksena.
2. Harlan Coben [2009]: Long Lost. Orionbooks. Great Britain.
Tämänkin toin Saksasta, kirja on englanninkielinen. Luin sen, vaikka se oli paikoin ihan liian toiminnallinen ja väkivaltainen makuuni. Vetävästi kirjoitettu, kiinnostava murhatutkimus. Loppuratkaisu oli yllättävä ja sehän on tällaisissa kirjoissa palkitsevaa.
3. Yasmina Khadra [2005]: Attentaatti. Käännös Lotta Toivanen. WSOY 2008.
Tämä algerialaisen upseerin salanimellä kirjoittama romaani löytyi 3,95 eurolla Citymarketin poistokorista. Se oli löytö. Kirja kertoo elävästi elämästä Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Aviomies tutkii vaimonsa itsemurhaiskun jälkeen tämän elämää. Hän ei ole tuntenut vaimoaan ollenkaan. Sitä ihmettelee lukijakin ja saa vastauksen. Haluan lukea lisää tämän kirjailijan kirjoja.
Ja nyt on menossa
4. Harlan Coben [2008]: Hold Tight. Orionbooks. Great Britain.
En siis täysin häneen pettynyt. Kerron sitten kun olen lukenut.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Kesäkuun novellit
Kesäkuu on ollut vielä kiireistä aikaa. Enpä ole pajon ehtinyt lukea, mutta jonkun novellin kuitenkin aina illalla. Siksi tähän minulle mieluisia novellikokoelmia:
Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.
Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.
Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.
Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.
Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta.
Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.
Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.
Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.
Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."
Tämä täytyy lukea uudestaan.
Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät. Otava 2003.
Raija Siekkinen on ehdoton suomalainen kirjalijasuosikkini. Hänen alakuloinen tapansa kirjoittaa osuu johonkin alakuloon minussa täsmällisesti. Parasta kokoelmaa on vaikea valita. Tämä on viimeinen.
Helmikuussa 2004 novellipiiri kokoontui meillä ja luin pari novellia tästä kirjasta. Novellit Vene ja Hänen elämänsä parhaat vuodet. Seuraavana aamuna uutisissa kerrottiin, että Raija Siekkinen oli kuollut tulipalossa kotonaan. Siksi tämä kirja on tärkein noista kaikista.
Alice Munro [1994]: Julkisia salaisuuksia. Käännös Kristiina Rikman. Tammi 1995.
Alice Munro on toinen minulle tärkeä novellisti, kanadalainen. Hänenkin novellejaan olen lukenut usein novellipiirissä, mutta ne ovat niin pitkiä, että kestävät turhan kauan. Ja kaikki Munron kirjat ovat minulle tärkeitä. Hienoa tarkkanäköistä naisen elämän kuvausta.
Kjell Westö [1989]: Merkitty ja muita novelleja. Käännös Jaana Koistinen. Otava 1990.
Pidän paljon enemmän Kjell Westön novelleista kuin romaaneista. On surullista, että useimmiten kun lainaa kirjan jollekin, sitä ei saa koskaan takaisin. Niin on käynyt tämän kirjan sekä ruotsalaiselle, että suomennetulle versiolle. Ja sitähän haluaa aina lainata parhaat kirjansa. Silloin myös menettää parhaat. Ja tämmöiselle ihmiselle, joka rakastaa kirjojaan, se on ikävää.
Michel Tournier [1989]: Rakastavaisten illallinen, Käännös Annikki Suni. Otava 1997.
Pariskunta on eroamassa, koska heillä ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen. He kutsuvat vielä ystävänsä viimeisen kerran koolle. Joku alkaa kertoa tarinaa, toinen jatkoi, sitten kolmas. Kertominen kesti koko yön. Pariskunta päättääkin jatkaa vielä yhdessä. Nyt heillä on sanatalo, suhteen rakennuspuut. "Kirjallisuus yleislääkkeenä haaksirikkoutuville pareille..."
Tämä täytyy lukea uudestaan.
Tilaa:
Kommentit (Atom)