tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kesävuori: Tarvitse minua

Loma on alkanut, kun on jaksanut ahmia ensimmäisen kirjan. Nyt riittää voimia muuhunkin.

Kirja oli Saara Kesävuoren Tarvitse minua. Pelottava kuva aikuisista, jotka tietävät, mikä lapselle on parasta. Epätoivoista yritystä kasvaa lapsesta aikuiseksi. Ja toisaalta lämmin kuva aikuisesta, joka antaa toisen olla ja kasvaa omaksi itseksi.

Kirjassa väläytetään kohtauksia erilaisista parisuhteista. Piipahdetaan narsistin riippuvuudesta vapautumisen tarinassa; kertomuksessa siitä, kun yhteiselämä tekee elämän aina vain kapeammaksi; yksinäisyyden kuvassa. Paljonko ihminen tarvitsee toista? Mihin ihminen tarvitsee toista? Miten helposti sitä livahtaa suhteeseen, josta tulee kamala taakka. Eikä irti pääsekään helposti.

Mutta ennen kaikkea kirjassa on värejä, ravistelevia maalauksia, huumaavia tuoksuja, kukkia, puita ja puutarha. Kirjan luettuani olen kylläinen kuin hyvässä taidenäyttelyssä käynnin jälkeen.
Tekisi mieli itsekin maalata. Ja nähdä tauluja, katsoa ja ihmetellä. Tuleekohan tästä taidenäyttelyjen kesä?


Kesävuori, Saara 2010: Tarvitse minua. Tammi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti